keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Lupaukseen liitetty pieni präntti


Yleisesti puhutaan vihkilupauksista. Jokaiselle vihkimälleni parille olen kuitenkin sanonut, että alttarilla kuultava kysymys on huolellisesti rakennettu. Tulevalta parilta kysytään nöyrällä mielellä: "Tahdotko?" Kukaan ei pyydä lupaamaan yhtään mitään.

Olen tutkinut sanan "luvata" käyttöä Raamatussa. Tulokseni ei ole tieteellisen pätevä, mutta mutua vahvempi havainto kuitenkin. Sen perusteella Raamatussa ei olisi yhtään esimerkkiä siitä, että ihminen on ensin luvannut jotain ja sitten myös pitänyt lupauksensa. Päinvastaisia esimerkkejä sen sijaan on, kuten kukon laulun kuullessaan itkuun ratkennut Pietari.

Sana "luvata" sopii varsinaisesti vain Jumalan suuhun. Ihminen on mitä on, eikä hän voi koskaan olla omien päätöstensä takaaja.

Jos ihminen kirjoittaa lupaavansa jotain, siihen olisi ainakin pienellä präntillä lisättävä Raamatun sanat: "Jos Herra sallii ja me elämme."

Ei kommentteja: