Noin kuukauden verran vasen jalka on ollut elämäni pääteema.
Alkuaan olen ollut tyytyväinen vasempaan jalkaani. Puoliksi sen varassa juoksin lukion toisella luokalla Cooperin testissä 3150 metriä. Olin parhaimmistoa, ja nykyään olisin tuolla tuloksella vahva voittajasuosikki. Myöhemmin juoksin kymmenen kilometriä neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin, kun olin elämäni parhaassa fyysisessä kunnossa.
Jalkapallossa vasen jalkani tarvitsi paljon harjoitusta, mutta lopulta siitä tulin varsin käyttökelpoinen. Uskalsin käyttää sitä maalitilanteissa. Laukaus ei lähtenyt yhtä lujaa kuin oikealla jalalla, mutta se oli riittävän tarkka, jotta uskalsin ratkaista myös sillä. Ei tarvinnut kääntää aikaa tuhlaten oikealle.
Vasemman jalan ongelma oli, että sain siihen voimakkaan iskun kaksikymmentä vuotta sitten. Leikkausta harkittiin, mutta lopulta päädyttiin fysioterapiaan. Jalkani oli joidenkin lääkärien koulutuspäivien havaintomateriaalia, eikä siitä ollut pitkään aikaan harmia. Sillä kykeni pelaamaan jalkapalloa, ja vain joskus pakkasilla tai säätilojen äkillisesti vaihtuessa se hieman vihoitteli.
Noin kuukausi sitten vasen jalka alkoi kiukutella. Herään sen huomionkipeyteen joka yö. Unet ovat lyhyitä ja katkonaisia. Mielessäni on Paavo Haavikon teksti: "Katso, elämä on niin sitä varten rakennettu / ettei sinulle toista kertaa tulisi ikävä maailmaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti