keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Eliitin lapset eivät käy ammattikoulua

Kahdeksantoistavuotias ammattikoulunuori ajaa tiistaina aamupäivällä viereeni, pysäyttää auton ja surisuttaa sivuikkunan auki. Siis tiistaina aamupäivällä.

Päällimmäisistä kuulumisista paljastuu, että hän on ammattikoulun kolmannella eli viimeisellä luokalla. Sähkö on hänen linjansa.

Tunnen hänet asiansa hyvin hoitavaksi nuoreksi. Hän itse kertoo olevansa alastaan motivoitunut ja opinhaluinen.

Koulua on kolmena päivänä viikossa. Jäljellä olevat kaksi arkipäivää ovat niin sanottua etäopiskelua tai itsenäistä opiskelua.

_  _  _ 

Suomessa on lopultakin ruvettu keskustelemaan lukion ongelmista, mutta ammattikoulun ongelmat eivät kiinnosta ketään. Tämä opiskelun joutokäynti on jatkunut vuosia, ja kuitenkin sähköasentajia todella tarvitaan. Mutta mitäpä heistä, sillä yhteiskunnan eliitin lapset eivät käy ammattikoulua.

Ongelma ei ole uusi. Olen kirjoittanut siitä jo kahdeksan vuotta sitten.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein! Ammattikoulussa oli
40v sitten kokeneita ammattimiehiä vielä jokunen opettamassa, mutta teoriaopetus oli jo valtavirtaa. Etäopiskelu on huuhaata verrattuna siihen joku näyttää kuinka homma tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole edes se etäopetus suurin ongelma ammatillisessa enää.
Koulutusta nimittäin uudistettiin takavuosina debiilien kommareitten toimesta ja siitä tehtiin "yleissivistävä".
Yleissivistävä siis tarkoittaa että esim. se sähkäri ei pääse sähkäriksi ennenkuin on läpäissyt vihreän propagandan kursseja ja rasismi sitä ja tätä kursseja kuinka valkoinen mies on paha.
Käykääpä katsomassa niitä vaatimuksia ja sen jälkeen mitä siellä opetetaan - aivopesua.
Luonnollisesti kaikki se propagandaan käytetty aika on pois sitten ammatillisesta osaamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen toiminut eri henkilöstöpääl/joht hommissa kemian, ict ja konepajalla. Opin arvostamaan ammattiopetuksen tasoa kovasti.
Työmarkkinahommia tein tovin muttei ollut minusta kummosta.
Junnuna sain levysepän apulaisen paperit telakalta ja olen siitä
Ylpeä. Kovaa työtä ja reiluja kavereita. Vesillelaskussa näki miten kaikki olivat ylpeitä.
Venäläiset ylisti laatua . Heidän moottorit yms piti purkaa ja koota ennen asennusta. Yhdessä diesel apukonessa oli hiekkaa kampikammiossa? Tiivisteet puuttui. Jne. Mutta väkisin vaativat ne. Kerran mentiin korjaamaan 3 v vanhaa paattia Inkooseen. Näky oli karsea. Apumiehenä jouduin siivoomaan. Vmp. Kaikki nk luovutustyökalut oli varastettu minkä Valmetin ammattilaiset tiesikin.ruokailusta jäi aina joku vartioimaan.
Lähtiessä yrittivät vaihtaa meidän romppeita .. viinaan, jota tuntui olevan rajattomasti.
Päädyin yliopistolle koska telakka-ala oli menossa nurin. Ja menikin.

Anonyymi kirjoitti...

Ammattikoulutus on ollut jo pitkään vitsi, ilman samaan aikaan oppisopimuskoulutusta Saksan tapaan.
https://Talonmiespalvelu.blogspot.com Itseoppinut erilaisten pihatöiden tarjoaja joka valitsi lukion ja yliopiston amiksen sijaan kun sinne tuntui ajatuvan vain latvalahoja nikotinisteja ja juopon uraan urautuneita. Vielä muutama vuosi sitten näin Nekalan amiksen tmv pihan olevan talviaikaan pelkkää tupakansavua. Koulustus oppiminen alkaa oman terveyden ymmärtämisenä?
Olavi Lehto