Vanha kaverini sanoi jossain sivulauseessa, että hän on ruvennut kaipaamaan helvettiä. Keskustelu poikkesi toiseen suuntaan, ja jäi sanomatta, että minulla on sama kaipaus. Maailmantapahtumat ovat muuttuneet sellaisiksi, että tarvittaisiin jotain kättäpidempää, jolla voisi uhkailla lakien ja aseiden tavoittamattomissa olevia ihmispetoja.
Raamattu on helvetistä perin vaitonainen. Niinpä on syytä palauttaa mieleen, mitä Dante Alighieri kirjoitti Jumalaisessa näytelmässään.
Danten esihelvetissä eli limbuksessa asustelivat nuhteettomat mutta kastamattomat antiikin suuruudet. Täällä melko miellyttävässä paikassa olivat myös Vanhan testamentin pyhät ennen kuin Jeesus haki heidät pois.
Varsinaisen helvetin ensimmäisessä piirissä eli lievimmän rangaistuksen paikassa riutuivat kiellettyyn rakkauteen syyllistyneet. Kleopatran kohtalona oli viettää ikuisuuttaan täällä. Seuraavilla tasoilla olivat ylensyöjät, kitupiikit, raivohullut, kaunaiset ja apeamieliset. Kuudennessa piirissä kidutettiin tuomittuja jo ankarammin. Siellä olivat hereetikot. Seitsemännellä tasolla oli väkivallan tekijöitä. Siellä oli myös itsemurhaajia, koronkiskureita, jumalanpilkkaajia ja perverssejä.
Kahdeksanteen piiriin oli sijoitettu huijarit, noidat, puoskarit, petolliset virkamiehet, tekopyhät, varkaat, eripuraisuuden kylväjät, maanpetturit ja poliisiurkkijat.
Yhdeksännessä piirissä eli syvimmässä helvetissä olivat petturit, ja helvetin pohjalla oli ikijäähän juuttunut Lucifer, tuo Itteperkele. Jeesuksen pettänyt Juudas oli hänen seuranaan.
Dante kirjoitti runoelmansa 1300-luvulla, ja niinpä en ole kaikista sijoituksista samaa mieltä hänen kanssaan. Esimerkiksi itsemurhan tehneistä olen oppinut, että ihminen voi kuolla yhtä hyvin romahtaneeseen mielenterveyteen kuin fyysiseen sairauteen.
Eniten mietin diktaattorien ja kansanmurhaajien kohtaloa. Varsin alas he kuuluisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti