tiistai 22. elokuuta 2023

Jeesuksen yllättävät sukujuuret

Minulta kysyttiin, mitä ajattelen Uuden testamentin alussa olevan Jeesuksen sukuluettelon tarkoittavan tai symboloivan? Kysyjä sanoo ihmetelleensä, miksi siinä listataan Joosefin sukuluettelo. Senhän ei pitäisi uskontunnustukseen mukaan liittyä Jeesuksen geeniperimään millään tavalla.

En ihmettele ihmetystä. 

Kun Jeesuksen elämäntarinat kirjoitettiin muistiin, silminnäkijöitä oli vielä elossa. He saattoivat kertoa, miten asiat oikeasti tapahtuivat. Lapsuuskertomusten kanssa oli jo vaikeampaa. Jeesuksen nuoremmat sisarukset ehkä osasivat sanoa jotain, mutta enimmäkseen jouduttiin turvautumaan päätelmiin ja tiedon rippusiin. Tämän vuoksi lapsuuskertomusten historiallinen luotettavuus on siinä ja tässä. Ne kertovat enemmänkin aikakauden ilmapiiristä kuin tietyistä tapahtumista.

Itse sukuluettelo on kuitenkin todella kiinnostava. Siinä mainitaan miesten joukossa tai heidän keskellään neljä naista. Ja millaisia naisia nämä Jeesuksen esiäidit ovat? – Aika yllättävä kokoelma: Yksi on Tamar-niminen kanaanilaisnainen, joka portoksi pukeutuneena hankki appiukkonsa kanssa itselleen jälkeläisiä. Sitten on Rahab-niminen nainen, portto hänkin ja kolmas on Batseba, joka syyllistyi kuningas Daavidin kanssa aviorikokseen. Vielä mainitaan Ruut, joka oli sinänsä kunniallinen nainen, mutta hänestäkin kannattaa huomata, että tässä neljän naisen joukossa hän oli jo neljäs ulkomaalainen.

Jeesuksella oli aika villit sukujuuret.

Ei kommentteja: