Kotini ulkopuolella olen ollut tekemisissä nuorten, vähän yli viidentoista ikäisten nuorten kanssa enemmän kuin oman itseni ikäisten kanssa.
Tämä elämänvalinta ei harmita. Niin paljon olen oppinut, ja niin suuret määrät olen saanut nuorista elämänpituisia tuttavia tai peräti ystäviä, eivätkä he ole olleet koko ikäänsä alle kaksikymppisiä. Ikänäkö on alkanut vaivata heitäkin, ja niin minulla on nykyään isot määrät tuttuja kaikissa ikäluokissa.
Monet nuorten kanssa käymäni keskustelut ovat jääneet mieleeni, kuten se tapaus, kun istuin bussissa vierekkäin erään kuudentoista ikäisen tytön kanssa. Jostain sain syyn kiitellä hänen miellyttävää tyyliään ja kykyä ottaa muut ihmiset huomioon.
– Varmaan joo, täällä, hän sanoi. – Mutta tiedätkös että kotona minä olen ihan kauhea.
Taisin vaikuttaa yllättyneeltä.
– Mutta eiks ole parempi niin päin? hän sanoi. – Eiks vaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti