Kielitieteitä opiskellut toimittaja Maxim Fedorov osuu oikeaan havainnossaan, että hän ei ole tavannut ketään, joka olisi yhtä aikaa kielitieteilijä ja kielipoliisi. Heidän eronsa Fedorov määrittelee niin, että kielipoliisia kiinnostavat virheet ja kielitieteilijää ilmiöt niiden takana.
Ammattilaisten on luonnollisesti tiedettävä, miten päivämäärät kirjoitetaan ja luvut taivutetaan. Amatööreille on kuitenkin sallittava monenlaista, koska kieli kuuluu kaikille ja sitä on voitava käyttää, vaikka ei olisikaan ammattilainen.
Eniten minua kiusaa koukeroinen kieli, josta ei saa selvää. Monesti se on viranomaiskieltä. Sivistyssanojen käyttöä pitäisi välttää, ellei osaa käyttää niitä. Olen juuri törmännyt sanaa glopaali, ja minua se hieman huvittaa , mutta onko silläkään loppujen lopuksi suurta väliä, jos asia tulee ymmärretyksi?
Monilla ihmisillä ei ole ärsytykselleen muita perusteluita kuin, että koulussa on joskus opetettu toisin. Tästä oli kyse, kun nousi kieliraivoa muodon alkaa tulemaan hyväksymisestä.
Kieli muuttuu. Joskus ekaluokkalainen ei oikein sopinut aikuisten suuhun, mutta nykyään sen voi huoleti kirjoittaa koulun tiedotteisiin. Jossain kuulemani eppuluokkalainen tuntuisi kuitenkin asiatekstin keskellä tyylirikolta, toistaiseksi.
Muotisanat kyllästyttävät, mutta elämässä on monenlaista muutakin kiusaa, jota on vain kestettävä. Maailma ei ole koskaan pilkulleen minun toiveideni mukainen. Silti olen iloinen, että huikea on alkanut korvautua uskomattomalla. Onhan se vaihtelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti