Kiintiökehitysvammaiset

Opiskeluaikoina tein kesätöitä kehitysvammaislaitoksessa. Kokemus vaikutti ihmiskäsitykseeni ja vakuutti siitä, että kehitysvammaisilta voi oppia ja että myös he ovat Jumalan kuvia, kerran ajateltuja.

Muistan miettineeni, mistä saattoi erottaa talon asukkaat ja henkilökunnan toisistaan. Yksi varma tuntomerkki oli se, että poikkeuksellisen ystävällisesti tervehtivät olivat aina asukkaita. Väkisin siinä tuli mieleen  kysymys, kuka on vammainen ja kuka ei.

On hyvä, että kehitysvammaiset nähdään ja heidät otetaan mukaan. Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova dokumenttielokuva oli hieno.

Akkiä on innostuttu liikaa. En olisi laittanut kehitysvammaisia television ajankohtaisohjelman tekijöiksi. Euroviisut epäilyttävät.

Ihmisen nöyryyttämistä on se, että hänet sijoitetaan julkisesti rooliin, johon hän ei kuulu: kun maailman mäkihyppääjästä Matti Nykäsestä tehtiin levylaulaja, kyse oli hänen rahantarpeestaan, mutta myös siitä, että jotkut nauttivat ihmisen nöyryyttämisestä. 

Pelé teki mestarillisimmat virheet

Maailman parhaasta jalkapalloilijasta käydään loputonta keskustelua. Nykypelaajista tittelin haltijaksi on ehdotettu suurenmoista Lionel Messiä, mutta jalkapallohistorian tuntija jättää hänet ainakin toistaiseksi kunniakkaille pistesijoille, kun hänen uransa on vielä kesken. 

Asiantuntija valitsee Pelén ja Diego Maradonan välillä.

Oikea vastaus on Pelé. Ratkaisevaa ei ole se, että hän on ainoa kolminkertainen maailmanmestari ja että ensimmäisensä hän voitti jo 17-vuotiaana.

Tärkeintä on se, että hänet muistetaan kolmesta mestarisuorituksesta, jotka kaikki olivat lopulta epäonnistumisia. Hän oli erehtyessäänkin ainutlaatuisen hyvä. Ei ole ketään muuta, jonka jalkapalloneroutta voisi todistella hänen mokauksillaan.

Kaikki esimerkit ovat vuoden 1970 MM-kisoista.

Ensimmäisenä on hänen nerokas harhautuksensa, kun vastassa oli enää Uruguayn maalivahti. Ratkaiseva laukaus meni kuitenkin ohi. (video)

Toinen on hänen pääpuskunsa Englantia vastaan. Jostain vain Gordon Banks ehti laukauksen tielle. Vielä silloin Englannilla oli hyviä maalivahteja. (video, voin 0.40)

Kolmas esimerkki on Pelén kuudestakymmenestä viidestä metristä lähettämä pallo, jolla hän tavoitteli Tšekkoslovakian maalia, kun oli huomannut maalivahdin seikkailevan liian kaukana. Hieman lipsahti ohi. (video, noin 0.37)

Odotettu vanhojenpäivä on kallista draamaa

Jos on taitoa ja viisautta, voi saada halvalla

Sanomalehti Keskisuomalaisessa julkaistu teksti vanhojen tanssien kustannuksista on avannut keskustelun kipeästä aiheesta. On mietitty, mitäpä jos jollakulla tytöllä ei olekaan varaa osallistua vanhojenpäivään, koko lukion odotetuimpaan päivään.

Pukuasiassa tulee mieleen yksi käyttökelpoinen ratkaisu. Ainakin Pirkkalan lukion tytöt ovat järjestäneet tapahtuman, jossa on myyty käytössä olleita vanhojen pukuja. Tapahtuman mainostaminen luo positiivista ilmapiiriä ja vakuuttaa siitä, että käytetyn hankkiminen on normaalia ja viisasta. Hyvälaatuista pukua voi käyttää useammin kuin kerran.

Lisäksi on kampausongelma. En ole asiantuntija, mutta sen olen nähnyt, että poikien maailmassa klassisella ponnaritytöllä on edelleen kysyntää. Pojat eivät välttämättä innostu omaleimaisimmasta häkkyrästä, josta on sanottava: "En tiedä, mikä tuo on, mutta hyppytunnilla googlaan lintukuvastot."

Toinen idea on radikaalimpi eikä taida mennä läpi, koska se ei täytä päivä prinsessana -unelmia. Siitä huolimatta on periaatteessa mahdollista palata pois jääneeseen käytäntöön, ettei leikitäkään hienoaneitiä, vaan ollaan oikeasti vanhoja ja käydään isomummun vaatekaapilla. Tälläkin tavoin saa hauskaa aikaan. Tiedän kokemuksesta.

Mutta jos ei saakaan miestä

Tyttövaltaisissa lukioissa puvun hankkiminen taitaa olla peloista pienin. Oleellisempaa on, mitä tehdä kun ei saa miestä? Olen kuullut erikoispainotteisten lukioiden hurjista draamoista, joissa käytetään kaikki naiselliset ja epänaiselliset keinot, kun harvat kouluun tulleet pojat varataan jo ensimmäisenä koulupäivänä. Vähäpätöisemmätkin pikkupojat kelpaavat, ainahan voi toivoa, että puolessatoista vuodessa niihin tulee näköä ja kokoa.


Paikkaillaan sitten yhteiskuntaopin tunnilla

Vanhojen päivien draamat ovat käytännön oppia naisen asemasta tässä maailmassa. Lukion yhteiskuntaopin tunnilla voidaan sitten keskustella siitä, kuinka paljon on naisen euro. Samalla voidaan muistella varhaiskasvatuksen sukupuolineutraaleja leikkejä.

Oma ryhmänsä ovat homoseksuaalit nuoret. Tuntuu varmaan ulkopuoliselta. Pojilla on helpointa. Kasvojaan menettämättä he voivat uskottavasti sanoa, ettei vain kiinnosta. Myös heidän tykötarpeensa ovat halvempia.

Me kun olemme niin hyviä

Suomalaiset ovat saaneet uuden paheksunnan aiheen, kun ovat lukeneet paavin lausunnosta, jossa hän hyväksyy lasten ruumiillisen kurituksen sillä ehdolla, että lasta ei nöyryytetä. Paheksunnan aiheita on muitakin: ns. kehittymättömien maiden suhde aborttiin, homoseksuaaleihin, sananvapauteen, demokraattisiin vaaleihin, uskonnonvapauteen, lapsityövoimaan, ilmastonsuojeluun ja ryöstökalastukseen.

Muutamin varauksin olen yleensä paheksujien puolella. Kokonaisuudessa on kuitenkin jotain kiusallista, sillä nuo paheksumiset kertovat kaikkinensa länsimaalaisten ja eritoten skandinaavien ylemmyydentunteesta, johon ei liity vähintäkään nöyryyttä, vaikka vain viisikymmentä vuotta sitten monet moitituista asioista olivat täällä samalla tolalla kuin paheksutuissa maissa nyt. 

Länsimainen ihminen uskoo olevansa moraalisesti parempi kuin etelämaalainen. Sama ylemmyydentunne näkyy myös kansallisella tasolla. Pääkaupunkiseudun ihmisillä on vankkumaton luotto siihen, että he tietävät asiat paremmin kuin idässä tai pohjoisessa tiedetään. Toisaalta myös helsinkiläisiä paheksutaan. Erona on kuitenkin se, että tiedotusvalta on Helsingissä.

Muiden paheksunta sokaisee näkökyvyn. Myös suomalaisilla olisi yhtä ja toista selittelemistä. Joku etelän ihminen ihmettelee sitä, kuinka pieniä lapsia raastetaan kuuden aikaan umpipimeässä ylös, jotta heidät saadaan seitsemäksi laitoshoitoon. Vanhukset pinotaan säilytykseen, ja lehmien ulkoiluoikeuksista huolehditaan paremmin kuin heidän. Omasta puolestani en ole lainkaan varma, kumpi on brutaalimpaa: lapsen nopea tukistaminen vai viikon pituinen kotiaresti.

Enkä tiedä vieläkään, mitä pitäisi vastata islamilaiselle maahanmuuttajalle, joka katsoo rappukäytävässä örisevää kännisuomalaista ja kysyy: "Onko hänkin kristitty?" Siihen ei riitä vastaukseksi, että katsos kun en tiedä, mahtaako hän kuulua kirkkoon.

Turhimmat asiat

Turhimpia asioita ovat kontrollijärjestelmät, jotka vain vaikeuttavat elämää, mutta eivät toimi.

Olin teetättämässä varakappaleita sellaisista avaimista, joiden kopiosuojaus oli juuri poistunut. Menin avainteni kanssa lukkoliikkeeseen, jossa sanottiin, että he eivät voi tehdä avaimia ilman taloyhtiön asiapapereita, koska liike oli valtuutettu merkkiliike. Lisäksi minulle puhuttiin turvallisuudesta. Kerroin ymmärtäväni, vaikka oikeasti en ymmärtänytkään. Lähdin pois ja menin parin sadan metrin päässä olevaan marketin suutariin. Sieltä sain avaimet.

Soitin vanhan äitini puhelimen PUK-koodia. Osasin sanoa henkilötunnuksen, mutta minulle ei kerrottu vastausta, koska en voinut olla soittaja; ja syynä oli vain se, että olin mies. Kenelle tahansa naisäänelle koodi olisi annettu. Taas jäin ihmettelemään, millaisia väärinkäytöksiä tämän tason valvonta estää. En kysellyt. Olisin kuitenkin saanut tyhmän selityksen tai vastauksen, että määräykset ovat sellaisia.

Turha on vartioida porttia, jos aita vuotaa.

Tapasin junassa Salierin

VR:n pakollisissa paikkalipuissa on se hyvä puoli, että aina löytää istumasijan, mutta kaikki seikkailu on tämän järjestelmän mukana kadonnut. Tuskin ikinä Helsingin ja Tampereen välillä osuu viereiselle tuolille jonkun vanhan tutun kanssa.

Joskus tapahtuu ihme.

Vanha kaveri kertoi siinä junamatkan aikana monenlaista, esimerkiksi työoloistaan. Hän valitti, että hänen eräs työtoverinsa oli rakentanut heidän välilleen jonkinlaisen Salieri ja Mozart -draaman.

"Ja mikäs siinä, voihan asiaa noinkin tulkita. Juttu voi olla puoliksi totta. Hän voi hyvinkin olla Salieri. Mutta kun minä en ole Mozart."

Kolme kriteeriä kansanedustajalle

Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja tässä on ruvettava harkitsemaan, kenelle antaisin ääneni.

Ainakin on selvää, etten valitse ehdokasta, joka on vain kyllästynyt nykyisyytensä ja haluaa uuden vaiheen elämäänsä. En ota huomioon myöskään niitä, jotka valituksi tulemisellaan ratkaisevat elämänkriisinsä. - Ensikertalaisuus ei silti ole este.

Pitkä kokemuskaan ei ole haitta, mutta eläkeikäisiä en kelpuuta. Jos ei sovi yleensä työelämään, ei sovi eduskuntaan. Ei siellä hoideta  luottamustointa, vaan sinne mennään työhön.