perjantai 13. helmikuuta 2015

Pelé teki mestarillisimmat virheet

Maailman parhaasta jalkapalloilijasta käydään loputonta keskustelua. Nykypelaajista tittelin haltijaksi on ehdotettu suurenmoista Lionel Messiä, mutta jalkapallohistorian tuntija jättää hänet ainakin toistaiseksi kunniakkaille pistesijoille, kun hänen uransa on vielä kesken. 

Asiantuntija valitsee Pelén ja Diego Maradonan välillä.

Oikea vastaus on Pelé. Ratkaisevaa ei ole se, että hän on ainoa kolminkertainen maailmanmestari ja että ensimmäisensä hän voitti jo 17-vuotiaana.

Tärkeintä on se, että hänet muistetaan kolmesta mestarisuorituksesta, jotka kaikki olivat lopulta epäonnistumisia. Hän oli erehtyessäänkin ainutlaatuisen hyvä. Ei ole ketään muuta, jonka jalkapalloneroutta voisi todistella hänen mokauksillaan.

Kaikki esimerkit ovat vuoden 1970 MM-kisoista.

Ensimmäisenä on hänen nerokas harhautuksensa, kun vastassa oli enää Uruguayn maalivahti. Ratkaiseva laukaus meni kuitenkin ohi. (video)

Toinen on hänen pääpuskunsa Englantia vastaan. Jostain vain Gordon Banks ehti laukauksen tielle. Vielä silloin Englannilla oli hyviä maalivahteja. (video, voin 0.40)

Kolmas esimerkki on Pelén kuudestakymmenestä viidestä metristä lähettämä pallo, jolla hän tavoitteli Tšekkoslovakian maalia, kun oli huomannut maalivahdin seikkailevan liian kaukana. Hieman lipsahti ohi. (video, noin 0.37)

Ei kommentteja: