Matti Nykäsestä on tehty elokuva. Urheilijoista niitä on niukemmin, mutta muusikoista niitä tulla tupsahtelee vähän väliä.
Laulajista tehdyt elokuvat alkavat tuntua jo pakkomielteeltä. Omansa ovat saaneet Irwin Goodman, Rauli Badding Somerjoki ja Tapio Rautavaara.
Nyt on uutisoitu, että on Juice Leskisen vuoro, ja tuoreiden tietojen mukaan hänestä olisi tulossa filmejä jopa kaksin kappalein.
Näistä julkkiselokuvista olen nähnyt muistaakseni kolme, ja ne kaikki ovat olleet yhdentekeviä. Kun filmin katsomisesta on kulunut kolme päivää, mitään ei ole jäänyt mieleen. Näiden näköispatsaiden peruuttamaton ongelma on, että ollessaan uskollisia tosiasioille ne ovat vain kerran tapahtuneen uudelleen jäljittelyä. Jos niistä tehdään kiinnostavia ja yllättäviä, kohteensa tunteva katsoja on valmis sanomaan, että ne eivät ole totta. Lopputulos on aina jollain tavoin huono.
Kunnon dokumentit ovat sen sijaan paikallaan. Mykistyneenä katselin Jari Litmasesta tehtyä dokumenttia, mutta mikään ei olisi saanut katsomaan hänestä tehtyä näytelmäelokuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti