On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 2/3

Brittiläinen toimittaja Jack Fairweather on kirjoittanut puolalaisen Witold Pileckin elämätarinan. Kirjan nimi on Mies joka murtautui Auschwitziin.

Puolan tultua miehitetyksi syntyi ajatus lähettää tiedustelija huonosti tunnetulle Auschwitzin leirille. Hänen tehtävänään oli kerätä tietoja, perustaa vastarintasoluja ja mahdollisuuksien mukaan nostattaa leirillä kapina. Pilecki jättäytyi saksalaisten vangiksi ja niin sanotusti pääsi leirille. Hän pysyi Auschwitzissa pitkään elossa ja onnistui vielä pakenemaankin.

Siinä oli kolme lottovoittoa peräkkäin: leirille soluttautuminen, hengissä säilyminen ja pako. Fairweatherin kirja on niin vahvasti dokumentoitu, ettei minulla ole järkisyitä epäillä sen kuvaamia tapahtumia.

Jossain mielen pohjalla kuitenkin epäilyttää, ei paljon mutta pikkuriikkisen. En voi sille mitään. Ei tällaista normaalisti tapahdu.

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 1/3

On hieman epäuskottavaa kuulla kertomus siitä, että Pohjanmaalla iäkkäät kaksoset olisivat kuolleet tunnin välein kahdessa eri liikenneonnettomuudessa. Vaikeasti uskottavalta tuntuu sekin, että pälkäneläinen liikennöitsijä olisi voittanut kahdesti loton päävoiton. Molemmista tapauksista olen kuitenkin lukenut sanomalehden arkisen, paisuttelemattoman lehtiuutisen. 

Elämässä sattuu kummallisia. On erittäin todennäköistä, että joskus tapahtuu jotain äärimmäisen epätodennäköistä. 

Nämä kaksi uutista tulivat mieleeni, kun luin Lempäälässä asuvan kirjailijan Vilja-Tuulia Huotarisen haastattelun. Hänen nuortenkirjastaan Valoa valoa valoa on juuri ruvettu tekemään elokuvaa. Itse romaani ajoittuu Tshernobylin jälkeiseen lama-Suomeen. Kirjailija kertoi, että hänen koulussaan ja lähipiirissään oli joskus niin paljon kuolemantapauksia, että uskottavuuden takia niitä oli jätettävä romaanista pois. Huotarinen sanoi: "Fiktion täytyy olla uskottavaa, elämän ei."

Tätä on vahva itseluottamus

Tämän jutun pitäisi huvittaa sellaisiakin, jotka eivät muuten välitä jalkapallosta:

Yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista on hollantilainen Johan Cruyff. Pelaajauransa jälkeen hän valmensi FC Barcelonaa, jossa pelasi Brasilian paidassa maailmanmestaruuden voittanut Romario.

Erään kerran Romario tuli kysymään valmentajaltaan, saisiko hän olla poissa seuraavista harjoituksista, jotta hän voisi mennä Brasiliaan seuraamaan karnevaaleja. Cruyff antoi luvan sillä ehdolla, että Romario tekisi seuraavan päivän ottelussa kaksi maalia. Peli oli Real Madridia vastaan, ja Romario teki vaaditut maalit jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Sen jälkeen hän pyysi päästä vaihtoon: "Kone kun lähtee tunnin kuluttua."

Jutun todenperäisyyttä en takaa, mutta moni hyvä tarina menisi pilalle, jos ne kaikki annettaisiin faktantarkistajien käsiin.

Korruption tuoksahdus ei häviä 18 vuodessa

Ranskaa vastaan pelatussa jalkapallomaaottelussa Teemu Pukki kaadettiin ottelun viime hetkillä, mutta rankkaria ei vihelletty. Se ei ollut suuri vääryys, mutta Markku Kanerva sanoi oikein, että vihellys olisi tullut, jos Ranskan pelaaja oli kaadettu vastaavasti. Tunnetusti tuomarit suosivat vahvempana pidettyä joukkuetta. Tilastot kertovat, että myös kotijoukkue saa tuomareilta apua, mutta suomalaiskatsomo ei taida olla niin kiihkeä, että vaikuttaisi merkittävästi tuomarien päätöksiin.

Olen nähnyt monta huonoa tuomaria, mutta vain kerran olen ollut ottelun jälkeen varma, että hänet olisi lahjottu. Kyseessä oli vuonna 2003 Helsingissä pelattu Suomen ja Italian välinen karsintaottelu, jonka Suomi hävisi 2–0. Litmasen, Hyypiän ja Forssellin Suomi pelasi hyvin, mutta Italia teki maalit.

En ollut ainoa kroatialaistuomarin toimintaa ihmetellyt. Ottelua seuranneena aamuna Helsingin Sanomat kirjoitti, kuinka katsomo oli viheltänyt tuomarille ja kuinka tämä oli sallinut italialaisten häiritä Suomen vapaapotkuja. Pelin jälkeen Sami Hyypiä kommentoi tuomaria sanomalla, että hän vihelsi niin kuin Italia olisi ollut kotijoukkue.

Tunnen ottelun huonon hajun vielä kahdeksantoista vuotta myöhemmin. Mitään ei voi todistaa, mutta urheilussa on tehty suurempiakin huijauksia. Noihin aikoihin Italiassa oli todistettavasti jalkapallokorruptiota. Torinolainen Juventus järjesteli vuosina 2004—05 erotuomarivalintoja siihen tapaan, että se tuomittiin menettämään vuosien 2005 ja 2006 mestaruudet ja putoamaan sarjaporrasta alemmaksi Serie B:hen.

Olisivatko italialaiset harjoitelleet Helsingissä?

Tähdet tulivat syliin

Kesämökkimme lähin kaupunki on Hämeenlinna. Sinnekin on niin pitkä matka, että valosaaste ei ratkaisevasti haitannut alkuviikolla. Syyskuun yö oli lämmin, ja taivaalle tarkeni katsella.

Laiturilla muistin matkani Bolivian Cochabambasta pääkaupunki La Paziin. Olin Andeilla. Linja-auto kulki enimmillään neljän kilometrin korkeudella merenpinnasta. Ilma oli niin ohutta, että suurista tulipaloista ei ollut pelkoa, koska hapen puutteessa liekki kyti vaivalloisesti.

Maan ja linnunradan välillä oli niukalti ilmaa. Tähdet tulivat syliin, niitä saattoi koskea. Niin lähellä muistan niiden olleen. Jossain ylhäällä loisti Etelän risti.

Varhain aamulla La Pazissa oli kylmä. Menin johonkin kirkkoon lämmittelemään, ja sen seinältä kopioin muistikirjaani rukouksen, joka on parhaita mitä on eteeni tullut.

Jälkikirjoitus: lähimmäisenrakkauden kriisi

Uusin Aamulehden kolumnini käsitteli lähimmäisenrakkauden kriisiä, joka syntyy, kun toisen ihmisen hengitys ja läheisyys aletaan nähdä elämää uhkaaviksi vaaroiksi. Olen välttänyt kirjoittamasta aiheista, joista kaikki oleellinen on jo sanottu. Valitsin kuitenkin aiheekseni koronan, koska minun nähteni kukaan ei ole ottanut tätä näkökulmaa esille.

Jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin kirjoittanut lisää siitä, kuinka etäisyys tekee ihmisestä kylmän. Pommikoneen lentäjä voi pudottaa taivaalta kuolemaa kymmenientuhansien päälle, vaikka samalle miehelle voisi tuottaa tuskaa kissanpoikasten surmaaminen maan tasolla.

Vaikuttaa siltä, että tuore tekstini herätti enemmän reaktioita kuin elokuinen, joka oli ladottu sivulle hankalasti. Keskustelun taso ei tosin kaikilta osin vakuuta. Pohjanoteerauksena oli se Aamulehteen kirjoittanut kommentoija, joka vaati kirkon erottamista valtiosta ja väitti Raamattua satukirjaksi. 

Kommenttien vähimmäisvaatimuksena on, että ne liittyisivät jollain tavoin kommentoitavaan aiheeseen.

-----

Aamulehden kolumnini on täällä.

Piirrä saatana!

Piirrä saatana! Piirrä paha! Kun tällaisen työtilauksen esittää sarjakuvien tekijälle,  piirtäjän kynästä syntyy mielikuvitusolento, joka on jonkin verran ihmisen näköinen mutta vain jonkin verran. 

Sarjakuvissa ja pilapiirroksissa saatana ja paha tavataan kuvata sarvipäiseksi pikkupiruksi, jolla on hiilihanko kädessä. Taustalla loimottaa tulinen pätsi, ja siellä korkeat lieskat kärventävät helvetin vankeja. Tehosteina on liskoja ja käärmeitä. 

Tällä tavoin kuvattu paha on aika vaaraton asia. Tiedämme ettei sillä ole mitään tekemistä sen elämän kanssa mitä me elämme. Se on satujen maailmaa eikä siitä tarvitse välittää.

Kristillisellä uskolla ja Raamatulla on hyvin vähän tekemistä sellaisen opin kanssa, että olisi olemassa jokin persoonalliseksi pahaksi eli saatanaksi kutsuttava yliolento, joka olisi hyvän Jumalan lähes tasaveroinen kiistakumppani. 

Hyvän Luojan rinnalla ei ole mitään pahaa luojaa, ja mitä tahansa saatanasta ikinä opetetaankin, varmaa on, että Raamatussa paholainen on aina osa luotua maailmaa. Hänellä ei ole itsenäistä asemaa Luojamme rinnalla, ei ole eikä ole koskaan ollut.

Ja hyvä on tietää ehkä sekin, että oppi persoonallisesta pahasta eli paholaisesta ilmestyi Raamatun sivuille melko myöhään. Se tavataan vasta Vanhan testamentin nuorimmissa osissa ja vaikutteet ovat selvästi nähtävissä. Saatanasta alettiin puhua vasta silloin kun jouduttiin tekemisiin persialaisten valloittajien kanssa. 

Tästä huolimatta täytyy myöntää, että saatana kuuluu Uuden testamentin sanastoon ja myös Jeesuksen puheisiin. Evankeliumeissa sanat "paholainen" ja "saatana" mainitaan yhteensä noin neljäkymmentä kertaa. Kaikkein tunnetuin Uuden testamentin kertomus on luonnollisesti se, kun Jeesus ennen julkista toimintaansa vietti neljäkymmentä päivää erämaassa ja taisteli kiusauksia vastaan. 

Tässäkin kertomuksesta ilmenee, että ratkaistessaan suhdettaan perimmäiseen pahaan ihminen joutuu ottamaan kantaa hyvin arkipäiväisiin asioihin, kuten kunnian-, tai rahanhimoon tai väärään itseluottamukseen. 

Niinpä todellinen paha ei näyttäydykään sarvien ja hiilihangon kanssa. Todellisuudessa se ilmestyy arkipäiväisyyteen pukeutuneena. Se ei houkuttele ainakaan aluksi suuriin julmuuksiin, vaan pieniin askeliin ja laiminlyönteihin, ei mihinkään sen kummempaan kuin että poimi tuo yksi ainoa omena puusta ja kokeile miltä se maistuu, kokeile vain; tai ethän sinä nyt Jerusalemiin lähde, ethän; mitä sinne kuolemaan. Kierrä se kaupunki, sillä kantakoon ristinsä joku toinen. Kulje köyhän ja onnettoman ohi, älä välitä, varmaan joku toinen on jo soittanut puhelimellaan apua.