Pientä hienosäätöä

Yhden huoneemme lattialla on seinää vasten taulu, josta ei tiedä, mitä ihmettä sille tekisi. Rahallisesta arvosta en ole perillä. Myöskään maalarista minulla ei ole tietoa. 

Pidän tunnelmasta ja voisin ripustaa maalauksen seinälle, mutta siinä on sietämätön ongelma. Maalari olisi hyvin voinut jättää taivaan siniseksi, mutta jostain syystä hän on läiskäissyt sinne kaksi pilveä, jotka ovat silkkaa töherrystä. Ne ovat kuin taulun päälle kaatunutta valkoista liimaa, jota on yritetty pyyhkiä pois. 

Rikkoisinko tekijänoikeuksia, jos pyytäisin jotakuta osaajaa maalaamaan pilvet peittoon?

Maailma on täynnä asioita, jotka on pilattu pienellä.

Väinö Linna kirjoitti romaaninsa Täällä Pohjantähden alla alkulauseeseen ajatusviivan. "Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi. Olen samaa mieltä Pentti Saarikosken kanssa, että se ei siihen kuulu. 

Hectorin levy Yhtenä iltana alkaa hienolla nimikappaleellaan, mutta sen perään tulee Juodaan viinaa, ja minun täytyy aina skipata sen yli. Olen nähnyt liikaa ihmisiä, jotka ovat tärvänneet juopottelemalla omansa ja läheistensä elämän.

Portugalin nykyinen jalkapallomaajoukkue on täynnä hienoja pelaajia, mutta jostain syystä mukana raahataan takavuosien supertähteä Cristiano Ronaldoa, jonka parhaat päivät ovat menneet ja joka on enää nuorempiensa tukkeena.

Pedoista ja niiden kanssa elämisestä

Sutena ulvominen on muodikasta ja arvostettua. Lampaana oleminen on vanhanaikaista ja vähäteltyä. Käy kimppuun ja huuda! Ulvo lauman mukana, silloin ei tarvitse pelätä! Poimi sudensilmilläsi jokin pieni olento, omasta laumastaan jälkeen jäänyt! Piiritä se kavereidesi kanssa! Iske siihen hampaasi! Syö! Nauti! Ulosta! 

Kun pedot käyvät päällesi, ole vielä enemmän peto.

Sellaista on meno, mutta ehkä näiden asenteiden kanssa ollaan täysin väärässä. 

Enimmäkseen 300-luvulla elänyt konstantinopolilainen kirkkoisä Johannes Khrysostomos kirjoitti, että niin kauan kuin me olemme lampaita, me voitamme. Hän sanoi, että lampaina olemme vahvempia, vaikka olemme lukemattomien susien ympäröiminä. Johannes Khrysostomoksen mukaan menetämme taas voimamme, kun muutumme susiksi: "Meiltä puuttuu silloin paimenen johdatus, koska hän ei kanna huolta susista vaan lampaista. Hän hylkää sinut ja lähtee pois, koska et salli hänen näyttää voimaansa." 

Suuri maailma ja pienet piirit

Oli juttutuokio ihmisen kanssa, joka asuu Petäjävedellä. Se on alle neljän tuhannen asukkaan keskisuomalainen kunta, joka tunnetaan Unescon maailmanperintökohteeksi valitusta kirkostaan.

"Me asutaan ihan syrjäkylillä", hän lausahti.

Sanoin, että Petäjäveden kirkonkylällä voi kieltämättä hoitaa päivittäiset kauppa-asiansa, ja jos menee Jämsään, eteläiseen naapurikuntaan, siellä on tehtaita ja isompia kauppoja. Junakin pysähtyy. Toisessa suunnassa on Jyväskylä. Se on kohtalaisen iso suomalainen kaupunki, jossa näkee liigajääkiekkoa.

Mutta Helsinkipä se vasta on jotain. On metro, Presidentinlinna ja kaikki. Useimmat julkkikset asuvat siellä.

Toisaalta jo Tukholmassa näkee, että Suomi on pääkaupunkeineen historiaton ja syrjäinen. Tukholma taas häviää Kööpenhaminalle, jossa on jo metropolin tuntua. Sekin on niin pieni, ettei sinne synny kunnon jalkapallojoukkuetta. Pitäisi olla Lontoossa, Madridissa tai Pariisissa.

New York on vielä mahtavampi. Se on kaupunki samaan tapaan kuin Caterpillar on maansiirtotraktori, Levis on farkut ja McDonalds hampurilaisravintola. Se on kaupunkien kaupunki.

Siellä New Yorkissa on kuuluisa italialaiskaupunginosa. Siinä on muutamia kortteleita, joiden monet asukkaat ovat tunteneet elävänsä niin keskellä maailmaa, ettei niiltä kulmilta tarvitse lähteä mihinkään. He ovat mielestään maailman ytimessä.

Ei niin suurta paikkaa, ettei siellä olisi pieniä piirejä.

Katsoin kumppaniani. Ehkä hän vähän hymyili.

Koko New Yorkissa ei ole yhtä hienoa kirkkoa kuin Petäjäveden vanha kirkko.

SaiPa on Suomen Leicester

Jääkiekkoliigan kausi on lopputulokseltaan kenties kaikkien aikojen yllättävin. Jos olisi lyönyt vetoa KalPan ja SaiPan keskinäisen finaalin puolesta, olisi päässyt mojoville ansioille.

Kun köyhät voittavat, taustalta paljastuu aina tiettyjä yhteisiä asioita. Niinpä kiekkofinaalien aikaan sopii muistella yhdeksän vuoden takaista Valioliigaa, jonka voitti pikkuseura Leicester kaikkien rahamahtien sijasta. Se on kenties yllättävin urheilutulos sadan viime vuoden ajalta.

Jalkapallon arvoturnauksen voittoon tarvitaan oikeastaan vain hetken hurmos ja muutama voitettu peli. Jääkiekkoliigan mestaruuteen taas riittää, että saa pelinsä sujumaan kevään viimeisinä viikkoina. Leicester sen sijaan voitti maailman kovimman jalkapallosarjan, jonka 38 pelin kausi jatkuu elokuun puolivälistä toukokuun loppuun saakka.

Leicesterin mestaruuden haastajina olleet isot seurat olivat ostaneet satojen miljoonien eurojen pelaajahankinnoilla menestystä, mutta rupusakkina pidetty Leicester pysyi viikosta viikkoon sarjan kärjessä. Monet pelit se voitti 1 – 0, enempäähän ei tarvita.

Yhtenä voiton takeena oli pelaajia ymmärtävä valmentaja. Hän osasi laatia juuri Leicesterille sopivan taktiikan. Ratkaisevinta oli joukkueen yhteishenki. "Me olemme kuin veljiä", sanoivat pelaajat haastatteluissa.

Jääkiekossa SaiPan voitto olisi kaikkein yllättävintä, mutta hieman samaa olisi myös KalPassa. Kumman tahansa mestaruus on kiitettävää vaihtelua, kun ensi vuonna Tappara taas voittaa, kummiski.

Ihmisiän vaikeimmin lausuttava kysymys

Ensimmäisen pääsiäispäivän iltana ajelin Helsingistä pohjoisen suuntaan, ja vastaantulijoita oli yhtenäiseksi jonoksi saakka. Joku oli ollut lumirajan takana pohjoisen hiihtokeskuksissa. Ilmastonlämpenemisen tässä vaiheessa oli voinut mennä jo huhtikuun puolivälissä kesämökille talven jälkiä siivoilemaan. Mummolassa oli käyty.

Mummojen ja pappojen tapaamiset ovat onnellisia tapahtumia. Lastenlapset ovat saaneet syödä enemmän karkkia kuin kotona.

Liian monet kotiin lähdöt ovat kuitenkin täynnä tragiikkaa. Muistaako mummo lääkkeensä? Onko seuraavallakin kerralla jääkaappi täynnä syömättömiä ruokia? Mitäpä jos pappa kaatuessaan murtaa lonkkansa eikä osaa soittaa turvarannekkeella apua? Entä jos mummo lähtee hortoilemaan pihalle eikä enää tiedä missä on? Helikopterin kanssa sitten etsitään.

Yleisissä keskusteluissa tuppaa unohtumaan vanhuksia hoitavien lasten ahdistus, kun pitäisi saattohoidella omia vanhempia kirkkomaalle ja lapsia aikuisuuteen. Siinä välissä on arjen vastuita hoidettavina, joiden sivuuttamisesta joutuu niin ikään tilille.

Moni miettii, pitäisikö vanhempiensa tähden uhrautua, vaikka elämään ei kuulu se, että lapset uhrautuisivat vanhempiensa puolesta. Suhde on toisin päin. Niin on elämä rakennettu.

Pahinta on, että vastattavana on kenties koko ihmisiän vaikeimmin lausuttava kysymys: milloin on oikea hetki sanoa mummolle, että voi rakas, selviydytköhän enää kotona?

Harmaa voittaa punaisen

Ehkäpä ruoskituksi tuleminen ja ristiinnaulitseminen ja niitä seurannut kuolema olivat vasta johdantoa siihen, mikä oli tulossa. Perjantaita seurasi lauantai, joka oli pelkkää menetystä menetyksen päällä.

Kaikesta huolimatta veri viittaa elämään. Sen vuotaminen on elämän merkki, sillä kuollut ei enää vuoda verta. Punaisiksi värjätyt katukivet ovat muistoja siitä, että elämää on ainakin joskus ollut.

Kun pahuus ja kärsimys arkipäiväistyvät ja toistumistaan toistuvat, verijäljet haalistuvat ja muuttuvat harmaiksi. Sopii katsoa Gazan kaltaisia, lohduttomia paikkoja. Harmaitahan ne ovat, eivät punaisia.

Harmaa on raunioiden ja läpäisemättömän murheen väri. Kun yö on musta, siihen on kuitenkin kätketty aavistus tulevasta aamunkoitosta. Toisin on sankimman sumun laita. Siinä on näkyvyyttä yhtä vähän kuin sysipimeässä, mutta siinä ei ole yön kaltaista toivoa, että joskus se sumu tulee väistymään. Harmaa sumu ei houkuta toivomaan vaan lannistumaan. Harmaa on syvimmän köyhyyden, pitkittyneen kärsimyksen ja pohjattoman masennuksen väri.

Harmaa ei hätkähdytä uutiskuvissa.

Olen muistellut Limaa. Koskaan en ole tarponut niin uponneena kärsimykseen kuin siellä. Kierreltyäni paikallisen ihmisen mukana päivän kaupungin pahimmilla alueilla kirjoitin matkapäiväkirjaani Franz Kafkaa lainaten: "Tältä seudulta ei ole mitään tietä elämään päin. Sitä vastoin on täytynyt olla olemassa jokin tie elämästä tänne. Näin eksyksissä me olemme."

Perun pääkaupunki Lima 1/2

Perun pääkaupunki Lima 2/2

Renkaiden vaihtoa, kirkonmenoja ja jalkapalloa

Kiirastorstaina kuuluisi mennä ehtoolliskirkkoon, mutta mielessäni on jotain muuta. Lähden Hämeenlinnaan seuraamaan kaupungilla toteutettavaa Ristin tie -esitystä. Toivottavasti se on parempi kuin viimevuotinen Helsingin floppi, joka kaatui Senaatintorin säästeliääseen äänentoistoon. Siellä äänet tulivat korviini kolminkertaisena kaikuna. Lähdin siitä sekametelistä kesken kaiken pitsalle.

Parhaat ristintiet olen elänyt nuorten kanssa pohjoisen yössä ja pimeässä metsässä. Sittemmin ne ovat ruvenneet tekemään niitä kaupungeissa. Kai sielläkin voi onnistua.

Hämeenlinnan reissu menee pitkänperjantain puolelle. Siksi en kenties lähde aamulla kirkkoon, vaan jumitan kotona niin kuin perinteisiin kuuluu. Kerran vuodessa on hyvä pitää täyslakko.

Lauantaina vaihdatutan toiseenkin autoon kesärenkaat. Iltapäivään kuuluu West Hamin peli, ja West Hamin kannattaminen sopii kärsimyksen teemaan. Illalla kuuntelen Jaakko Löytyn laulun Toisen päivän iltana. Muuten suosin Arvo Pärtiä.

Illaksi voisin mennä juhlimaan ylösnousemusta pääsiäisyön aterialle. Nykyään niitä järjestetään seurakunnissa. Aina ei vain malteta odottaa puolelle öin niin kuin kuuluisi. Myös parhaat pääsiäisyön ateriat olen nauttinut pohjoisessa nuorten kanssa. En jaksa miettiä sopivaa laatusanaa niitä kuvaamaan. Ne ovat jättäneet jäljen jopa ammattilaiseen.

Maanantaina ehkä menen rääppiäisille kirkkoon. Siellä kuullaan kuvaus Emmauksen tiestä. Se on juuri se kertomus, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.

Kuva: Heikki Marila