Olen nähnyt, kuinka Cristiano Ronaldo on vapaapotkun muurissa laskenut päänsä alas pallon tullessa kohti. Kenties hän on pelännyt jakauksensa puolesta. Hän ei riennä ensimmäisenä onnittelemaan maalin tehnyttä pelikaveriaan, koska onnistujana on kiusallisesti joku toinen.
Slovenia-pelissä Ronaldo missasi rangaistuspotkun. Portugalin kannalta epäonnistuminen oli vain harmi eikä suinkaan katastrofi, koska peli oli edelleen täysin voitettavissa. Kuitenkin Ronaldo ratkesi lohduttomaan itkuun, ja nuoremmat pelaajat ottivat hänet halisyliin.
Olen nähnyt ehkä tuhansia tuhlattuja rankkareita, mutta ikinä aikuinen pelaaja ei ole itkenyt hillittömästi tavallisen pelitilannerankkarin jälkeen.
Ronaldon itkiessä muutin käsitykseni hänestä. Enää hän ei ollut minulle kampaustaan varjeleva kekkeruusi, ei egoisti eikä narsisti. Näin hänessä pienen lapsen, ja kun sanon tämän, en ilku hänelle enkä naureskele. Tämä on vain havainto. Ronaldo ei ole kasvanut sisältään aikuiseksi.
Monet Ronaldon toilaukset saivat tässä selityksen. Vaihtoon joutuessaan hän on potkinut juomapulloja kumoon, ja hän on läimäissyt 14-vuotiaan fanin puhelimen maahan pukukoppikäytävällä. Sillä tavoin lapset kiukuttelevat. Muilta kyselemättä hän on kahminut vapaapotkut itselleen kuin koululuokkaansa pomottava pikkupoika. Maalejahan niistä ei ole tullut aikoihin.
Olen saanut selityksen myös sille, miksi Ronaldo seisoi varpaillaan Real Madridin joukkuekuvassa vuonna 2014 näyttääkseen pitemmältä. Se ei ole lapsellisuutta, se on lapsenomaista käytöstä niin kuin myös Slovenia-pelin loppu, jossa Cristiano-lapsen murhe kesti vain hetken. Lasten itkut tulevat ja menevät. Rankkarikisan alkaessa hän jo riensi ottamaan ensimmäisen vuoron ja teki sen, minkä hän kieltämättä osaa.
Cristiano Ronaldo on varpaillaan ja kurkottaa aikuisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti