Joillekuille suomalaisille Martti Ahtisaaren Nobel-palkinnossa on ollut nieleskelemistä. Ei ole ollut helppoa tunnustaa, että ajoittain naureskelun kohteeksi laitettu Ahtisaari on oikeasti suurmies, joka on samaa sarjaa kuin Jean Sibelius ja Paavo Nurmi.
Presidenttinä Ahtisaari oli ehkä keskinkertaisuus. Hän oli ollut liian pitkään ulkomailla eikä oikein käsittänyt suomalaista elämää. Hänen uudenvuoden puheitaan ei jaksanut kuunnella. Diplomaatin kieli ja olemus olivat niin syvällä hänessä, että sanomisista ei löytynyt tarttumapintaa.
Anteeksiantamatonta on sen sijaan se, että Ahtisaaren kävelytapaa pilkattiin. En koskaan voinut käsittää, miten se oli mahdollista Suomen kaltaisessa sivistysmaassa. Invaliditeetille ei pitäisi koskaan nauraa, ei silloin kun sen haitta-aste on 100 %, muttei myöskään silloin, kun se on 10 %.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti