Jaroslav Hašekin veijariromaani Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa näkyy listoilla, joihin on koottu maailmankirjallisuuden parhaat kirjat. Teos kertoo surkuhupaisesta sotamiehestä, joka kompastelee ja eksyilee läpi ensimmäisen maailmansodan joutumatta ikinä varsinaisiin sotatoimiin.
Kirjan avauslause on profeettallinen. Se pulpahtaa mieleen, kun näkee suurmaiden johtajien antavan lausuntojaan: "Suuri aika vaatii suuria ihmisiä."
Pedagogisesta viisautta on puolestaan siinä havainnossa, että sotilaat innostuivat lukemisesta, kun se kiellettiin heiltä. Myöskään ajattelu ei ollut heille sallittu, sillä se kuului heidän esimiehilleen. Kun sotilas alkaa ajatella, hän ei ole enää sotilas vaan joku "lemuava siviili".
Sotamiehet eivät kuitenkaan olleet sen tyhmempiä kuin ihmiset yleensä. Hašekin kuvaus junassa korttirinkiin istuutuneista miehistä muistuttaa tapaa, jolla nykyäänkin suhtaudutaan maapallon suuriin ongelmiin: "Ja kaikkien kasvoilta loisti tyytyväisyys, niin kuin sotaa ei olisikaan eivätkä he olisi junassa, joka vie heitä rintamalle verisiin taisteluihin ja teurastuksiin vaan pelipöydässä jossain prahalaisessa kahvilassa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti