lauantai 29. elokuuta 2009

Edelleen siitä 13-vuotiaasta

Kirjoittaessaan Jessica Dubroffista professori Kari Uusikylä muistutti myös toisesta tragediasta, siitä kuinka 16‑vuotiaana tenniksen olympiakultaa voittanut Jennifer Capriati koki pari vuotta myöhemmin romahduksen, hänestä tuli narkomaani ja varas, vaikka hän oli ollut rikas ja kuuluisa.

Kari Uusikylä sanoi, että kun täällä meillä Suomessa on alettu yhä enemmän ihailla amerikkalaistyylistä kilpailua, koulujen ja yliopistojen paremmuuslistoja, niin ajan henki huutaa myös lapsiuhreja kilpailun ja pätemisen alttarille.

Kuitenkin me tarvitsemme ennen kaikkea tasapainoisia ihmisiä, jotka iloitsevat lahjakkuudestaan ja nauttien kehittävät sitä. Sillä tavoin niitä kaivattuja nobelistejakin Suomeen tulee jos on tullakseen, sanoi professori Uusikylä.

Kari Uusikylä esitti ajatuksensa jo kolmetoista vuotta sitten.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minun toinen puoliskoni elää keskellä "tuo on parempi kuin tämä ja tällä rahalla saa tuon ja tuohon kouluun ja tuollainen vaimo" -elämää. Eikä niin mielellään. Se on kamalaa, ja seuraukset siitä ettei koskaan ole ollut rakastettu ilman ehtoja tai vaatimuksia... surullista.

-Jenni

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, olen asioista samaa mieltä.

Jennifer Capriatin kohdalla pisti vain silmään sanat "narkomaani" ja "varas", sillä hänhän jäi halpissormuksen varastamisesta ja kannabiksen hallussapidosta kiinni, tällaisiin ihmisiin ei voi mielestäni viitata varsinaisesti sanalla "varas" eikä ainakaan sanalla "narkomaani".

Arto Köykkä kirjoitti...

En tunne Capriatin tapausta muualta kuin tuosta Kari Uusikylän kirjoituksesta. Ehkä hänkin tarkoitti vain sitä, että Capriati leimattin julkisuudessa varkaaksi ja narkomaaniksi.