Tänä vuonna minulle tuli täyteen kolmekymmentä
pappisvuotta. Merkkipäivät menevät aina ohitseni minun niitä huomaamatta.
Joskus helmikuussa vuosipäivä oli, mutta tarkkaa päivämäärää en ole painanut
mieleeni.
Yhtä vuotta lukuun ottamatta olen kaiken aikaa
tehnyt nuorisotyötä. Minua on kantanut siinä kaksi ydinajatusta.
Ensinnä seurakuntatyön merkitys tulee ratkaistuksi
sen perusteella, syntyykö yhteisö, jossa nuoret tulevat hyväksytyiksi. Ei auta
mitään, vaikka pappina kykenisin luomaan suhteet satoihin nuoriin, ellemme
kykene auttamaan nuoria siihen, että he luovat oman yhteisönsä.
Toiseksi on tärkeää, että tässä yhteisössä
käsitellään ihmisen syviä kysymyksiä. Nuori seurakunta ei ole vain leikin,
laulun, pingiksen ja biljardin kokoama ihmisjoukko, vaan siellä eläväisyyden
keskellä on läsnä se, mikä koskee ihmistä perimmäisellä tavalla.
Tässä yhteisössä muistetaan myös Jumalaa. Häntä ei
kuitenkaan saa määritellä liian tiukasti. Ei pidä yksityiskohtaisesti tietää,
mitä hän elämästä ajattelee ja mitä hän meistä ihmisistä toivoo. Salaisuuksille
on annettava tilaa.
1 kommentti:
Onnittelut upeasta 30:sta vuodesta! Vaikka vanhemmalla ialla olenkin jarjestaytyneesta uskonnosta vieraantunut, niin nuoruuteni Pirkkalan seurankunnan hartauksilla ja nuorten yhteisolla on mielestani ollut suuri positiivinen vaikutus itseeni ja omiin perimmaisiin kysymyksiin liittyviin pohdintoihin. Ilman luomaasi mallia seurakunnasta missa on liikkumavaraa ja toleranssia todelliseen pohdiskeluun ja salaisuuksiin, olisin varmasti vielakin vieraantuneempi uskonnosta. Kiitos siita kaikesta, Ate.
Lähetä kommentti