lauantai 13. lokakuuta 2012

Uskonnon turistit

Minun on helppo kunnioittaa vanhaa ortodoksiystävääni, joka usein käy Sipulikirkon vigilioissa. Kun kuulen TV:ssä vanhan buddhalaisen miehen puhuvan syvän elämänkokemuksensa pohjalta, hiljennyn kuuntelemaan ja koetan ottaa opiksi. Jotkut islamilaiset oppineet ovat silloin tällöin vakuuttaneet minut.

Aitoa, harkittua ja vaikeuksissa koeteltua vakaumusta on helppo kunnioittaa.

Kaikki vakaumuksina kaupatut mielipiteet tai heräteostokset eivät kuitenkaan vakuuta.

Nämä kolme niputan samaan ryhmään: 1) Pidennettyä viikonloppua Valamossa viettänyt, joka haluaa maanantaina ostaa itselleen lampukan ja alkaa tehdä ristinmerkkiä idän mallin mukaan oikealta vasemmalle. 2) Teoksen "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" lukija, joka kertoo kirjan luettuaan edustavansa lähinnä buddhalaisia elämänarvoja. 3) Goalla poikennut matkailija, joka valittaa länsimaisen elämänmuodon tyhjyyttä - toista on Intiassa.

Nuo kolme viimeistä saavat minut naurahtamaan: turisteja, turisteja eivätkä mitään muuta; eivät yhtään viisaampia kuin ne ulkomaalaiset, jotka käyvät Helsingin Senaatintorilla, sitten lentävät Lappiin katsomaan joulupukin pajaa ja kotiin tultuaan kertovat ihastuneensa Suomeen.

Usko ja todellinen vakaumus tulee ihmiseen hitaasti. Se tulee imeytymällä. Se on sietämättömän hidas tie.

Ei kommentteja: