Nujakoivat mummut

Elokuisen kauniissa Tammisaaressa tutustuin kantaväestöön. Hämmästellen katselin, kuinka kaksi mummoa nujakoi kioskin takana. He löivät toisiaan kepillä, repivät, riuhtoivat, heittelivät toisiaan ja polkupyörää.

Taistelu ei loppunut, ja vihdoin tajusin, että jotain oli tehtävä tai pian oli soitettava ambulanssia.

Menin lähemmäksi, ja mummut huutelivat toisilleen ruotsinkielisiä kirosanoja (djävel!). Vaihdoin toiselle kotimaiselle ja kysyin: "Vad menar ni?"

Asetuin mummojen väliin, ja siitä taistelu hiljalleen taukosi.

Kumpikin oli kerännyt tyhjiä oluttölkkejä, ja toinen oli ilmeisesti varastanut tölkit. Toinen oli varas, ja toinen oli uhri. Niin tulkitsin tilannetta, mutten osannut päätellä varmasti, kumpi oli kumpi.

Sanoin, ettei purkkien takia sentään kannattanut toisiaan mukiloida, että ne eivät ole sen arvoisia asioita. Helppohan minun tietysti oli niin sanoa. Varmaan näille mummuille muutama tyhjä olutpurkki oli jokapäiväistä hyvinvointia. Perusteluni oli valju, mutta parempaa ei tullut mieleen.

Sanoin toiselle mummulle, että sinä lähdet nyt itään, ja toiselle, että sinä lähdet länteen. Niin he mutisten ja muristen menivät omiin suuntiinsa, ja itse valitsin kolmannen ilmansuunnan.

Tämä oli kai sitä takavuosina paljon mainostettua rauhaan pakottamista: sota loppui, epäoikeudenmukaisuus jäi.