lauantai 10. syyskuuta 2016

Häiriökäytöksellä on ehkä syynsä

Olen hieman muuttanut kertomuksen yksityiskohtia, jotten paljastaisi ihmisten nimiä. Itse tarina on kuitenkin tapahtunut niin kuin sen tässä kerron.

Pidin rippikoulussa oppituntia kuolemasta. En ole koskaan käyttänyt siinä moderneja opetusmetodeja, vaan olen tyytynyt kertomaan tapauskertomuksia, joiden olen uskonut puhuttelevan nuoria.

Tunnelma on aina tiivis. Tätä teemaa rippikoululaiset tietävät odottaa, sillä oikeastaan vain rippikoulussa he saavat miettiä kuolemaa.

Tälläkin kertaa nuoret olivat hyvin keskittyneitä, mutta kesken tarinoiden kuulin, että joku oli alkanut naputtaa kynää pöytään. Hieman ärsyyntyneenä hain silmilläni syyllistä, ja pian löysin.

Naputtaja oli se poika, josta tiesin, että hänen isänsä oli edellisenä syksynä ajanut kolmion takaa kuorma-auton alle. Onneksi tiesin ja ymmärsin olla ärähtämättä.

Entä jos en olisi sattunut tietämään?

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Jos et olisi tiennyt, sehän on vain normaalia elämää. Me teemme koko ajan virheitä johtuen puutteellisista tiedoista. Ärähdämme ihmiselle, joka painiskelee elämänsä pahiman katastrofin kanssa. Ja muita. Ei siinä ole mitään uutta. Mutta hyvä että sinä tiesit, silloin. miljoonat ihmiset eivät ole tienneet, mijloonissa eri tilanteissa ja toimineet ainoastaan tilanteen mukaan, joskus väärin.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Anteeksi kirjoitusvihreet, olen ottanut vähän. Ja sitten vielä hiukan.