sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kuluttajat suviyössä

Tiedän kuluttavani luonnonvaroja siinä missä kuka tahansa, mutta siitäkin huolimatta sana "kuluttaja" tuottaa minussa vaivaantumisen ja ärsytyksen kaltaisen tunteen. Niinpä "kuluttajan oikeudet" eivät minua kiinnosta, koska en tunne, että niistä puhuttaessa jotenkin olisi kyse minusta. Kuluttajaliitto on viimeinen liitto, johon olisin valmis liittymään.

Minä niin pidän sanasta "ihminen". Se sanoo asian, ei määrittele liikaa eikä kerro, mitä olisi tehtävä tai olla tekemättä.

Kun sanaa "ihminen" ruvetaan korvaamaan, tulee kummallisia tuloksia:

Kuluttajat suviyössä – F. E. Sillanpään romaani.
Katso kuluttajaa – Pilatuksen sanat Jeesukselle.
Kuluttajan Poika – Vanhasta testamentista periytyvä ilmaus, jolla kuvattiin Jeesusta.
Kuluttaja joka järkkyi – Christer Kihlmanin romaani.
Hyvien kuluttajien juhla – John Steinbeckin romaani.
Kuluttaja on iso fasaani – Herta Müllerin romaani.
Jumala tuli kuluttajaksi – yksi kristinuskon perusopeista.
Pysy kuluttajana – monen vanhemman opastus lapselleen.
Ollaan kuin kuluttaja kuluttajalle – hyvin tunnettu elämänohje.
Kuluttajien puheet – Veikko Huovisen romaani.
Minä teen sinusta kuluttajien kalastajan – Jeesuksen sanat Pietarille.

5 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

Kari Aronpuron Lehmän henkäys -teoksen (2008) viimeinen osasto Ö-lätti eli Sano se managereseksi on täynnä näitä hienoja vastaavia oivalluksia, ei toki kuluttajasta mutta asiakkaasta ja muista managerikielen avainsanoista (muutama esimerkki):

ihminen s. asiakas Jumala sanoi: "Tehkäämme asiakas, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme... Asiakas, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, Teen teistä asiakkaiden kalastajia. Katso, asiakas!

lapsi s. asiakas Sallikaa asiakkaiden tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä...

merkki s. brändi Ja Herra pani Kainiin brändin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä. Ellette näe brändejä ja ihmeitä, te ette usko.

synti s. menestystekijä Kirjoita menestystekijä itsestäsi almuilla. Konsultit ovat nähneet äitelät visiosi, mutta he eivät ole paljastaneet sinun menestystekijöitäsi eivätkä kyseenalaistaneet tulostasi.

vaikea s. haastava Totisesti: rikkaan on haastavaa päästä taivasten valtakuntaan.

valo s. toimintaympäristö Konsultti sanoi: "Tulkoon toimintaympäristö"...

Arto Köykkä kirjoitti...

Nämä ovat hauskoja. Kiitos! Pitääkin ottaa Aronpuro tarkempaan tarkasteluun. Olen lukenut vain yhden kokoelman. Vilkaisen myös niitä jossain muussa kommentissakin mainitsemiasi tekstejä.

Vesa Haapala kirjoitti...

Synnin kohdalle oli eksynyt näppäilyvirhe. Pitää olla tietenkin Kirvoita eikä kirjoita. Ne Aronpuron jutut on kyllä hauskoja ja traagisia yhtä aikaa. Aikamme kieltä.

Vesa Haapala kirjoitti...

Synnin kohdalle oli eksynyt näppäilyvirhe. Pitää olla tietenkin Kirvoita eikä kirjoita. Ne Aronpuron jutut on kyllä hauskoja ja traagisia yhtä aikaa. Aikamme kieltä.

Arto Köykkä kirjoitti...

Oleellinen korjaus. Kiitos siitä.