Kun rupeaa puhumaan kotimaisesta Veikkausliigasta, saa hyvin usein kuulla kommentin, että suomalainen jalkapallo on potkupalloa sen oikean jalkapallon rinnalla, jota pelataan Barcelonan, Madridin ja Manchesterin suurilla stadioneilla.
Ehkäpä noinkin. Vertailu on kuitenkin epäoikeudenmukainen. Tuollaisten mittojen mukaan on vaikea elää. Kun olen Popedan konsertissa, en minä silloinkaan sano, että Pate Mustajärvi ei ole mitään Bonon tai Mick Jaggerin rinnalla. Minä tykkään Pobedasta ilman vertailuja.
Aivan niin kuin musiikista jalkapallostakin voi nauttia monella tasolla. Messin taituruudessa on puolensa, mutta niin on myös Tammelan stadionin kesäillassa. Voin katsella yhtä innostuneesti kolmosdivaria, oman kylän puulaakiturnausta tai kymmenen ikäisten potkiskelua pihanurmella.
Ulkomaan huippusarjojenkaan peli ei aina ole ihmeellisen hienoa. Olen nähnyt Valioliigan ottelun Bolton - Blackburn. Kentällä ei ollut yhtään Brasilian maajoukkueen fakiiria. Oli vain melko tavallisia potkiskelijoita, mutta katsomossa oli kieltämättä sellainen meno, että sen rinnalla Tapparan ja Ilveksen paikallispelit eivät ole mitään.
Sitä paitsi kyse on myös rahasta. HJK olisi säännöllisesti Eurooppa-liigan joukkue, jos se voisi ostaa pelaajia edes kymmenesosan budjetilla siitä, mitä PSG maksaa yhdestä Neymarista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti