Olen törmännyt kyllästyttävän usein kyselyyn: "Olisiko
tietoa edullisesta remontoijasta?"
Mielestäni ilmaisen tai puoli-ilmaisen työn ruinaaminen ammattilaiselta
on hyväksikäyttöä. Sama pätee talkoisiin, joissa ei tarjoilla mitään.
Näistä ajatuksista syntyi tuorein Aamulehden kolumnini.
Kommenteista päätellen teksti on osunut. Myötätuntoa on
tullut ainakin niiltä ihmisiltä, joilta ruinataan ilmaisia töitä kaveruuden tai
vähävaraisuuden nimissä.
Kolumnin 2600 merkkiin eivät tietenkään kaikki näkökulmat
mahdu. Jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin kirjoittanut siitä, että hädässä
tai pahassa pulassa olevaa ihmistä on lupa auttaa vastiketta toivomatta. Jopa
ammattilainen saa sen tehdä ja vieläpä omalla alallaan. Tämä on kuitenkin eri asia
kuin hinnan tinkaaminen nollaan tai se, että toisen ihmisen hyväntahtoisuutta
käytetään tietoisesti hyväksi.
Aamulehden kolumnini:
KUMMITYTTÄRENI ISÄ YLLÄTTI kertomalla, että oli vaihtanut kodinkoneiden korjaamisen suurten lämmitysjärjestelmien huoltotöihin. Hän sanoi kyllästyneensä ihmisiin. Ensinnäkin he olivat kärsimättömiä. He soittivat illalla, ja valmista olisi pitänyt olla heti seuraavana päivänä ennen Turun tuomiokirkon puolenpäivän lyöntejä.
"Enkä muuta voi kuin laittaa samanarvoiset työt järjestykseen ja edetä siinä jonossa sen mukaan kuin ehdin. En liiku valon nopeudella, pakettiautolla vain, ja korjaaminen vie aikansa. Varaosat pitää olla."
Toisena ongelmana oli raha. "Olisi pitänyt maksaa niille korvauksia vaivasta ja mielipahasta sen sijaan, että olisin saanut työstäni palkan. Niin kuin se olisi ollut minut vikani, että vekotin oli hajonnut."
Tämän ammattimiehen uranvaihdosta on jo aikaa, mutta hänen kohtaamansa ongelmat eivät tunnu vähentyneen. Sellaisin sanakääntein näkee ihmisten haeskelevan työlleen tekijöitä.
EI VAIN AUTOKAUPASSA vaan myös työmaailmassa pätee sääntö, että jos haluaa hyvän ja halvan, pitää hankkia kaksi. Ylihinta ei ole oikein, mutta asiallisesti on maksettava. Harjoittelijan saa puoli-ilmaiseksi ja naapurin kätevä-Kallen ehkä kahvikupin hinnalla, mutta ammattilaiselle kuuluu ammattilaisen palkka. Sitä merkitsee kohdallaan oleva hinta–laatu-suhde.
Moni selittää heikkoa maksukykyään sillä, että on asuntolainat, ruoka on kallista ja välillä pitää mennä ulkomaille tuulettumaan, mutta samoja asioita se duunarikin joutuu miettimään. Palkallaan hän täyttää jääkaappia lastensa syödä.
LÄHTEMÄTTÖMÄN JÄLJEN jätti sekin tapaus, kun muuan tuttu pyysi muuttoavuksi kuljettamaan kerrostaloyksiönsä tavarat sadanviidenkymmenen kilometrin päässä odottaneeseen rivitaloasuntoon. Lupasin tulla ja pyytää jonkun parikymppisen miehen muuttoavuksi. Aamupala syötiin kotona. Kesäpäivät olivat kuumia, ja niin aloitettiin ennen kahdeksaa. Kävin hakemassa pakettiauton vuokraamolta ja sen jälkeen rampattiin hissittömässä talossa portaita ylös alas. Tauotta painettiin, oltiin ripeitä, ja niin määränpäässä oli valmista jo puoli kahdelta iltapäivällä.
Silloin meille kahdelle muuttomiehelle tarjottiin talon puolesta kahvit. Pöydässä huhuili yksinäinen pullapitko. Hilloa ei sen välissä ollut, mutta emmepä me olisi hillopullaa kaivanneet. Ruisleipä olisi ollut edes jotain.
Kotimatkalla iski ylivoimainen nälkä, ja niin me talkoolaiset poikkesimme tienvarsihuoltamolle. Tarjosin omasta pussistani toiselle talkoolaiselle ruoan. En olisi kehdannut viedä häntä nälkäisenä kotiin, kun olin sentään häntä mukaani pyytänyt.
Positiivisena seikkana mainittakoon, että auton vuokraa minun ei tarvinnut maksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti