Toistakymmentä vuotta sitten hankin silloin muodissa olleen miniläppärin, koska tarvitsin helposti mukana kulkevan tietokoneen. Se ei jaksanut pyörittää raskaimpia ohjelmiani, mutta tekstinkäsittely, kalenteriohjelma ja nettiselailu toimivat hyvin. Suurin etu oli, että laite mahtui takkini leveään taskuun. Hankittuani tehoakun toiminta-aikakin oli hyvä.
Jonkin matkan takia ostoksella oli hieman kiire, ja tapojeni vastaisesti ostin miniläppärin marketista. Sain sen sieltä vaimon kanta-asiakaskortilla hyvään hintaan. Varastossa oli vain vaaleanpunaisia. Tuumasin, että sama se, vaikka ei se nyt niin suosikkivärini ollutkaan. Sehän oli vain käyttöesine.
Pian käsitin, että värillä oli kuitenkin väliä. Tavan takaa jouduin keskustelemaan siitä, ihan kyllästymiseen saakka. Pahimmillaan sain tuskastuttavan usein vastata huomautukseen: "Ai, sinulla on (ihanan) pinkki läppäri." Aiheesta ryhtyivät puhumaan jopa täysin tuntemattomat Hesburgerin myyjät. Joku halusi ostaa laitteen minulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti