maanantai 25. syyskuuta 2023

Alkoholi ja usko saavat suomalaisen selittelemään

Kiittelemässäni Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen kirjassa osuin tällaisiin ajatuksiin: "Kuka muistaa ukrainalaisteinien ominaisuuksia sitten, kun heidät on merkitty kaatuneiden luetteloihin? En ole erityisemmin uskonnollinen ihminen, mutta rukoilen silti, että tämä hulluus loppuisi pian."

Sitaatti on tyylipuhdas esimerkki siitä, kuinka suomalaisen täytyy selitellä, jos vähänkin horjahtaa uskomisen puolelle. Ettei vain epäiltäisi jostain hengellisestä tunteesta. Erityisen halukkaasti pönkitetään julkisuuskuvaa sillä tiedolla, että on kirkosta eronnut; niin kuin se mukamas olisi pääsykortti vakavasti otettavan eliitin piireihin. Tai mistä minä tiedän, ehkä onkin.

Jos tätä selittelyä laajentaa muille elämäalueille, voi syntyä vaikka seuraavanlaisia lauseita:
* En kuulu mihinkään puolueeseen, vaikka kävin äänestämässä.
* En ole vegaani, vaikka otin lounassalaatin.
* En ole rasisti, vaikken valitsisi Glen Kamaraa maajoukkueen avauskentälliseen.
* En ole hindu, vaikka kävin joogaamassa.
* En ole alkoholisti, vaikka ostin pullon keskiolutta (tosin jotain tällaista selittelyä kuulee silloin tällöin).
* En ole sovinisti, vaikka naisten nyrkkeily on vastenmielistä katsottavaa.
* En kannata tehometsätaloutta, vaikka liian lähellä taloa kasvava puu olisi mielestäni kaadettava.
* En ole kommunisti, vaikka rikkaiden veronalennukset arveluttavat.
* En ole anarkisti, vaikka kävelen punaisia päin, kun missään ei näy autoja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep