Torikahvilassa näin, kuinka nuori tyttö ja poika olivat tarrautuneet toistensa käsivarteen ja pitelivät kiinni niin kuin eivät hellittäisi ikinä. Heidän katseeseensa ei mahtunut ketään muuta, ja kotona odottavat matematiikan laskutehtävät olivat tyhjän kanssa yhtä (x = 0). He olivat rakastuneet ensimmäisen kerran.
Olin onnellinen heidän puolestaan. Se riemu ei voinut olla tarttumatta.
Mutta sisälläni tiesin, että voi hyvät lapset, tuohan päättyy välttämättä itkuun ja murheeseen. Ihmislapsen on opeteltava kuolemat ja särkyneet rakkaudet.
Olen lukenut, että jo oppiakseen kävelemään hänen olisi lyötävä päänsä kaksituhatta kertaa.
Kuinka monta epäonnistunutta rakkautta tarvitaan ennen kuin on aikuinen? Kuinka monta kuolemaa ennen kuin on saavuttanut sen ymmärryksen, jonka olisi saatava kokoon viisaaksi tullakseen? Ehtiikö ikinä niin pitkälle? Vai käykö niin, että sen saavuttaessaan se on jo ohi?
3 kommenttia:
On siinä kele ollut miehelle oppimista, minkälainen naispuolinen lajitoveri pohjimmiltaan on. Siitä on ollut kivulloinenkin poisoppiminen, että naisenpuolet ovat perin harvoin nk hyviä jätkiä, joiden ajattelua ja toimintaa ohjaavat tasapuolisuus ja reilun pelin periaatteet. Viileän looginen järjenkäyttö jää useimmiten tunnepohjaisten argumenttien jalkoihin. On erityisen silmiä avaava kokemus kuunnella sivusta, mitä ja mistä naisenpuolet jutustelevat keskenään, kun miehiä ei ole lähettyvillä. Käytän tarkoituksella tuota verbiä 'jutustella', koska mistään oikeasta keskustelusta ei ole kyse. On joskus suorastaan vaikea uskoa, minkälaiseen pahansuopaan poissaolevien kanssasisarten selkään puukottamiseen naiset pystyvät.
2000 kertaa? Jos vuodessa oppii kävelemään, pitäisi lyödä päänsä sellaiset viisi ja puoli kertaa päivässä. Tosin muutamaan ensimmäiseen kuukauteen ei päätään juuri lyö, paitsi ehkä pinnasängyn laitoihin tai jos aikuiset pudottelevat. Mikäli lyö päänsä vain kerran päivässä - iskä vaikka pudottaa lattialle -, oppii kävelemään, kun on viisi ja puoli.
Omalta kohdaltani epäilen, että olen lyönyt pääni korkeitaan 35 kertaa elämäni aikana. Olen jo vähän enemmän kuin viisi ja puoli. Kenties en vielä osaakaan kävellä mutta en vain tiedä sitä. Ei ole sellaista yleistä kävelynhylkääjää, joka tökkii väärin kävelevät pois tieltä.
Mitä tulee kuolemiin ja rakkauksiin... No, sama juttu niissäkin. Mutta katselen mieluummin iäkkäämpiä rakastavaisia kuin ihan nuoria. Sama ilme heilläkin on ja yhtä suuri onnettomuusvaara.
Minulla ei ole antaa tutkimukseen perustuvaa viitettä. Jostain vain olen joskus lukenut. Muistan kuitenkin, että poikiemme ollessa pieniä laskeskelin, että kaksituhatta voisi hyvin olla oikea luku. Vastaus riippuu siitäkin, mitä pään lyömisellä tarkoitetaan. Minä tulkitsen sen tarkoittavan lähinnä pään kolauttamista. Epäilen, että tarkoitamme pään lyömisellä hieman eri asioita.
Lähetä kommentti