Ensimmäinen valmistumiseni jälkeinen rippileiri on ollut kaikkein levottomimpia, mitä on tullut eteeni. Jokin syy oli omassa kokemattomuudessani ja siinä, että olin nuorille vielä outo, mutta toisaalta jotkut nuoret vain ovat rauhattomampia kuin toiset.
Minut pysäytti ajattelemaan leirillä vieraillut kanttori, viisas mies. Hän sanoi: "Täältä puuttuu hiljaisuus."
Jotain oli pakko tehdä. Sanoin nuorille, että jos seuraavan illan hartaudessa ei oltaisi aivan hiljaa, tilaisin bussin ja lähdettäisiin kotiin. Olin tosissani, mutta varmaan nuoret tiesivät, etten oikeasti olisi toteuttanut uhkaustani.
Illalla nuoret kävelivät lumoutuneina hiljaisuudesta pihalle, ja muuan levottomamman pään poika käytti ensin voimasanaa ja jatkoi: "Oli elämäni eka kerta, kun olin ihan hiljaa!"
Siitä lähtien olen uskonut hiljaisuuteen, vaikka se on karkotettu reunoille ja syrjäseuduille.
Kuuloaisti on muuttunut. Vanhoina aikoina metsästäjä kuulosteli hiljaisuuden keskellä risahduksia tunnistaakseen, missä jänis oli astunut oksan päälle. Nykyään suodatetaan hälyn keskeltä turhia ääniä pois oleellisen tavoittamiseksi.
Sveitsiläinen filosofi Max Picard kirjoitti jo vuonna 1948 siitä, että mikään ei ole muuttanut ihmisluontoa niin paljon kuin menetetty hiljaisuus. Se ei enää ole olemassa maailmana vaan ainoastaan kadonneen maailman jäänteinä, ja koska ihminen pelkää jäänteitä, hän pelkää myös hiljaisuutta.
1 kommentti:
Tää osui ja upposi. Olin viikonlopun mökillä missä ei kuulunut mitään ihmisen ääniä paitsi omat ja satunnainen hiekkatien auto. Nettikin toimi huonosti, joten kännykkä jäi pois.
Pääsin lähellä jotain rauhaa jota koen nykyisin todella harvoin. Kroppakin pääsi laskemaan kierroksia. Sitten kun palasi taas kaupunkiin ja vempainten ääreen on tuntunut taas todella levottomalta.
Lähetä kommentti