maanantai 26. lokakuuta 2009

Voinko tulla?

Kuntakeskuksessamme on rappukäytävä, josta pääsee kauppaan, työterveyshoitoon, muutamiin kunnan tiloihin ja seurakunnan toimistoihin. Varsinkin talvisaikaan siihen on kokoontunut nuoria, lämmittelemään kun bussi ei ole vielä tullut ‑ tai ehkä muuten vain.

Seinä on kerran jouduttu maalamaan nuorten jäljiltä. Siihen oli ilmestynyt jokunen raapustus (esimerkiksi sana "mestari", tuossa myös seurakunnan tiloihin johtavassa käytävässä).

Kaikkiaan nuoria on siedetty kohtalaisen hyvin. Kun vanhemmat ihmiset ovat tulleet, he ovat väistyneet ja tehneet kulkijoille tilaa.

Olen jäänyt miettimään yhtä kertaa, jolloin kuljin niitä portaita. Muuan poika nojasi kaiteeseen ja soitti kaverilleen. Erotin puhelusta yhden ainoan lauseen: "Voinko mä tulla teille?"

Ei kommentteja: