Tärkeimpiä tehtäviäni tässä maailmassa on ollut johdattaa ihmisiä varhaisesta nuoruudesta orastavan aikuisuuden kautta itsenäisiksi kulkijoiksi.
Välillä olen miettinyt, että se on julma virka.
Miten ihminen voisi edes siedettävästi irtautua lapsellisuuden valtakunnasta ja siirtyä maailmaan, johon ei kannattaisi mennä?
Ihannoidun aikuisuuden voi nimittäin sanoittaa vaikkapa näin: Vanhenet. Yhtäkkiä et enää ole puhdas. Ihosi on tatuoitu. Hankesi ei ole koskematon, vaan on poluiksi kävelty.
4 kommenttia:
Olipas hyvä kirjoitus... paljon ajatuksia nostaa
Kuka on ollut ensimmäinen ihminen, joka on lopettanut lapsuuden viettämisen jossakin vaiheessa ennen kuolemaansa ja miksi hänen esimerkkiään on siitä lähtien seurattu?
Minulle ei ole viela selvinnyt, onko tama vanheneminen siunaus vai kirous.
Lapsia katsellessa olen usein miettinyt, että miksi he eivät hoksaa elämän olevan ruusuisimmillaan kutakuinkin peruskoulun ajan. Ehkä tuo tietämättömyys on kuitenkin lapsuutta suojaava siunaus.
John Irwin esittää jossain kirjassaan ilmiöstä pistämättömän teorian - kuuteentoista vuoteen asti elämä on yhtä ylämäkeä, jonka jälkeen alkaa jyrkkenevä alamäki. Sen tietää siitä, että lapsena vuosi kesti ikuisuuden, mutta aikuisena vuodet soljuvat ohi yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Myönnän, olet saanut julman, mutta tärkeän viran. Minulla on kiitollinen mieli siitä, että olen saanut osani virkasi hoidosta. Mutta on aikuisuudessakin hetkensä: tallattujen polkujen päälle sataa uusi lumi. Ehkä harvoin, mutta vääjäämättä.
Tatu
Aivan mahtavan julma virka: osalle joutuu antamaan jatkuvasti kerran viikossa kalaa ja ne elävät sillä vain sen illan. Osan on saanut opetettua itse kalastamaan.Tämän Tien Kulkijoiksi jää tilastojen mukaan kuitenkin vain muutama %, riippuen siitä Kehen he ripustautuvat. Hengellisen kasvattajan virka on julma ,koska hänellä on vastuu ravinnosta: vain vauvaruokaa saavat hengailijat jäävät vauvoiksi...
Lähetä kommentti