Muistan lapsuudenaikaiset reaktioni siitä, kuinka joku kaveri oli määrätty kotiarestiin. Se tuntui täysin käsittämättömältä. Meillä ei kotona sellaista tapaa ollut, ja hyvin pärjättiin ilman.
Ymmärsin kotiarestia yhtä vähän kuin krikettiä tai kouluratsastusta. Hämärästi tajusin, että joku sellaistakin harrasti, mutta pelin säännöt ja tarkoitus olivat minulta hukassa.
Eikä ihmetys ole vieläkään hävinnyt.
Että joku voi määrätä lapselleen rangaistukseksi kotonaoloa. Ei siinä pidä ihmetellä, miksi lapset eivät viihdy kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti