Seurakuntamme julkisista tiloissa on kaksi erityisen kotoisaa. Tämä kotoisuus tulee siitä, että ne ovat kirjaimellisesti olleet joidenkuiden koteina. Toisessa on asunut vahtimestari ja toisessa pappi.
Kaikissa muissa tiloissa on jotain asiallisen etäännyttävää, joka saa ihmisen muistamaan, että siellä hänen on käyttäydyttävä tilan edellyttämällä tavalla. Kotonaan saa olla niin kuin on.
Teen ehdotuksen, joka tosin ei ikinä johda mihinkään: kun julkisia tiloja suunnitellaan, tuloksesta aina kysytään, voisiko siinä talossa asua, ottaisiko sen joku kodikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti