Lukiessani ruotsalaisen jalkapallotähden Zlatan Ibrahimovicin elämäkertaa olen yllättynyt siitä, että tämä toisinaan
oikukkaaksi primadonnaksi moitittu kuuluisuus on myös sosiaalinen lahjakkuus -
niin kuin tietysti jokainen huippujalkapalloilija. Ei riitä, että hallitsee
pallon. Menestyäkseen on osattava syöttää ja olla syötettynä. On aavistettava
muiden pelaajien liikkeet.
Siirtyessään Juventuksesta Milanin Interiin Ibrahimovic tuli
mahtiseuraan, joka oli rämpinyt kokonaisen vuosikymmenen. Ensisilmäyksellä hän
havaitsi joukkueen sisäiset klikit. Brassit istuivat yhdessä nurkassa,
argentiinalaiset toisessa ja muut jossain keskellä. Zlatan sanoi, että
lounasseuran valitseminen vaikuttaa siihen, millä tavoin joukkue menestyy
kentällä. Hän vaati klikkien purkamista, näytti itse esimerkkiä ja kiersi
pukuhuoneessa puhumassa kaikkien kanssa. Ongelmien korjaamista auttoi se, että
seurajohto oli hänen takanaan. Vihdoin erillisistä pelaajista tuli joukkue.
Klikkiytymisen lisäksi Zlatan valitti seurajohdolle siitä, että
pelaajat saivat aiheettomia bonuksia. Niitä maksettiin yksittäisten, jopa
merkityksettömien otteluiden voittamisesta. Hän sanoi, ettei sinänsä
vastustanut bonuksia. Ne olivat hyvä asia, mutta niitä piti maksaa vain
mestaruuden voittamisesta.Zlatan oivalsi, että bonuksia kannattaa antaa vain suurten ja samalla yhteisten päämäärien saavuttamisesta. Yksittäinen voitto ei auta vielä mitään.
Zlatanin opeilla Inter voitti vihdoin sen kaivatun
mestaruuden. Hänen oma pelinsäkin kulki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti