perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuningas Litmanen, 0 - 5 tähteä

Käytiin nuorten miesten kanssa katsomassa Kuningas Litmanen. Elokuva-arvioissa tälle filmille on annettu tähtiä.

Minäkin voisi antaa jotain, nolla tai viisi eli mitä tahansa. Miten arvioida jotain, mikä on palanen omaa elämää?

Yhdenkään urheilijan elämää en ole seurannut yhtä tiiviisti kuin Jari Litmasen. Hän tuli näkyviini ensimmäisen kerran, kun hän sanomalehtien otteluselostusten mukaan hallitsi 16-vuotiaana poikasena Lahden Reippaan keskikenttää.  Se oli sen verran hämmästyttävää, että nimi oli painettava mieleen.
 
Kentien unohtumattominta on, kuinka hän pelasi ensimmäisen kerran Mestareiden liigaa ja kuinka hän sankarina asteli voitetun ottelun jälkeen kentältä. TV:n loppukuvissa hänen rinnallaan käveli itse Rijkgaard.

Meidän olohuoneessa on huudettu Litmaselle ja lumouduttu hänestä.

Kuningas Litmanen kertoi myös surullisemmat Barcelonan ja Liverpoolin vaiheet. Näytettiin se onneton Unkarin tekemä maali, jonka vuoksi yksi bussi ajoi harhaan. Minun olisi pitänyt neuvoa sille reitti, mutta maailmani musteni radiolähetyksen tähden enkä kyennyt matkaoppaaksi. 

Mainittiin Litmasen loukkaantumiset pullonkorkkivammoineen päivineen. Minä olisin muistellut Azerbaidzhan-maaottelua. Se ei noussut dokumentissa esiin, mutta muuten ilmeni Litmasen kyky nostaa joukkuetovereidensa tasoa. 

Kerrottiin intohimosta ja kovasta työnteosta.

Kun tulimme teatterista kadulle, oli pakko vaihtaa poikien kanssa muutama sana. Hartaina siinä puhuimme, aika hiljakseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Blogissa on sivulause,jota jäi miettimään. "...kyky nostaa joukkuetovereidensa tasoa."

Olisiko tässä haastetta meidän ihmisten tavalliseen arkeen niin kotona kuin työpaikoilla ja kaikkialla,missä joukkona toimitaan.Eiköhän tätäkin voi harjoitella.