sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Huostaanotoissa on jokin kupsahtanut kumoon

Huumeista kovan työn jälkeen irti päässyt nuorimies kertoi siitä, kuinka hän oli ollut lukioaikaisen luokkansa luokkakokouksessa. Hän oli aloittanut aseista pöytäkeskustelun, jota ympärillä olleet ihmiset seurasivat hämmentyneinä.

Vihdoin joku sanoi: "Ei noita juttuja, ei. Normaalit ihmiset eivät puhu laittomista aseista. Ne eivät kuulu tavallisten ihmisten maailmaan."

Tuo tapaus käynyt mielessäni, kun olen havainnut, että sanat "huostaanotto" ja "lastansuojeluilmoitus" esiintyvät lapsistaan huolehtivien vanhempien puheissa ja heidän mustassa huumorissaan. Ne sanat eivät sinne kuulu. Niiden pitäisi olla niin kaukana heidän maailmastaan, etteivät he edes leikillään mainitsisi niitä oman perheensä mahdollisina kohtaloina.

Johonkin ylireagointiin on Suomessa ajauduttu.

Meillä on yhteiskunta, jossa ylinopeussakkoja ei ikinä kuitata lykkäämällä seteliä poliisin taskuun. Meillä täytyy olla varaa myös siihen, ettei kenenkään kohtuullisesti asiansa hoitavan kansalaisen tarvitse pelätä nimettömiä ilmiantoja eikä viranomaisten mielivaltaa.

1 kommentti:

Tuomas J kirjoitti...

Niin ei kuulu. Itse jotain huostaanoton pelosta sekä lastensuojeluilmoituksien tehtailuista tietävänä, en laskisi leikkiä näistä asioista.

Perheestämme on tähän mennessä, niin kyllä niitä vielä ilmaantuu, tehty kolme ilmoitusta. Kaikkien perusteena on ollut talous (olemme sosiaalitoimen asiakkaita) sekä allekirjoittaneen sairaus. Kaksi ensimmäistä oli melkoista kiusantekoa, veri ei ole enää minun silmissäni vettä sakeampaa. Viimeinen on tehty ihan ok hengessä, yrityksenä auttaa.


On hyvä, että on järjestelmä, joka auttaa niitä tarvitsevia, mutta lastensuojelusta on tehty pelote, jota käytetään omiin tarkoituksiin. Hallinnon on kuitenkin reagoitava ilmoituksiin.


Se mikä minua ehkäpä huvittaa omissa kokemuksissani sekä niissä peloissa joita ihmisillä on lastensuojelun kohdalla, että minä olen kasvanut perheessä, jossa tätä mahdollisuutta ei ollut. Ei ollut pelkoa, eikä minkäänmoista toivoa muutoksesta tai avusta, sillä isäni oli sosiaalipuolen johtohenkilöitä kyseisessä kaupungissa.