Olen lukenut marsalkka Mannerheimin elämäkerran, eikä se
tehnyt minuun vaikutusta. Ei hän ole minun sankareitani niin kuin eivät
sotapäälliköt yleensäkään.
Hieman epäluuloisesti tartuin jostain ullakolta löytämiini
sotamarsalkka Montgomeryn muistelmiin.
Montgomery oli minulle tuttu jostain kymmenvuotiaana
lukemistani Korkeajännityksistä. Niiden pohjalta hän oli se kaveri, joka löi
Pohjois-Afrikassa legendaarisen Rommelin, saksalaisen aavikkoketun.
Pian kirja alkoi kiinnostaa. Se oli täynnä hyviä tarinoita
ja näkökulmia.
Oli jotenkin huvittavaa havaita, että miettiessään
hyökkäyssuunnitelmia Montgomery aina valitsi sen rintamaosan, joka oli
italialaisten hallussa. Huomattavasti syvällisempää oli lukea siitä, että kun
ratkaiseva El Alameinin hyökkäys alkoi, Montgomery nukkui asuntovaunussaan. Hän
oli sitä mieltä, että juuri sillä hetkellä häntä ei tarvittu, ja sen vuoksi
hänen oli viisainta vain koota voimia tulevien tarpeiden varalle.
Viisasta elämänymmärrystä todistivat ne kohdat, joissa
Montgomery korosti, että armeijan menestys riippui yksittäisistä sotilaista.
Siksi heistä oli pidettävä huolta. Maihinnousun mukana lastattiin laivoihin myös
hammaslääkärin tuoleja. Naispuolisia hoitajia tarvittiin eturintamassa, koska
heidän käsissään oli jotain parantavaa voimaa, jota miespuolisella
lääkintäväellä ei ollut.
Koko Euroopan kannalta oli merkittävää se ajattelu, jonka
varassa Saksa saatettiin jaloilleen sodan jälkeen. Hävinneille
oltiin aluksi tylyjä, koska ei haluttu luoda vaikutelmaa, että mitäpä siitä
kaikesta maailmansotaan liittyvästä; kerrankos sitä nyt maailmansotia
aloitellaan. Tylyys purettiin vähitellen, sillä saksalaiset oli vähitellen
saatava uskomaan elämään. Huolehdittiin siitä, että he saattoivat jälleen
luottaa tulevaisuuteen. Heille oli annettava työtä ja toimeentuloa, eikä
viihdettäkään saanut unohtaa.
Kirjan lopussa kiinnostukseni hiipui. Aiheena oli liikaa
Englannin sodanjälkeinen sisäpolitiikka. Lisäksi Montgomery kitisi kyllästyttävän
paljon armeijan määrärahojen pienuutta.
Päätin kuitenkin antaa vanhalle miehelle anteeksi hänen
narinansa ja luin kirjan loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti