keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lompakon ne muistavat aina

Istuin tamperelaisessa kahvilassa, jonka seinällä oli uutisia Kuru-laivasta, Sehän upposi vuonna 1929 Näsijärveen ja vei mukanaan 136 matkustajaa.

Kerroin pöytäseurueelle vanhan jutun, jonka mukaan yksi näistä 136 hukkuneesta olisi voinut pelastua, ellei olisi halunnut välttämättä pelastaa myös matkalaukkuaan. En tiedä kertomuksen todenperäisyyttä. Juuri Kuru-laivaan liitettynä se saattaa olla legenda, mutta toisaalta on varma, että jotain vastaavaa on varmasti tapahtunut jossain toisaalla (tai tapahtuu paraikaa, jos ruvetaan filosofoimaan ilmastomuutoksella).

Lisäksi on teologinen sovellus: Jumala on luvannut pelastaa meidät, muttei meidän matkalaukkujamme.

Paikalla ollut palomies tarttui aiheeseen ja sanoi, että liikenneonnettomuuksissa hän on havainnut jotain samanlaista: onnettomuuden uhrit muistavat aina huolehtia lompakostaan, jos ovat vähänkin tajuissaan.

Ei kommentteja: