En varsinaisesti paheksu halloweenin viettämistä. Se on
rantautunut Amerikasta meille, mutta niin ovat ne housutkin, jotka ovat
paraikaa jalassani.
Miksi kuolemaa ei saisi myös karnevalisoida? Miksi sen
kustannuksella ei voisi joskus laskea leikkiä? Ei tee pahaa joskus ajatella
sitä, että olemme vaatteidemme alla alasti ja tämän alastomuutemme sisällä on
luuranko.
Sen sijaan on vahinko, että halloween on tullut ajallisesti ensin
pyhäinpäivän rinnalle ja sitten sen päälle. Se on käenpoika, joka karkottanut
pesän alkuperäiset asukkaat. On käynyt juuri niin kuin ahdasmielisiksi moititut
ovat pelotelleet.
Pyhäinpäivän katoamisen mukana häviää se ainoa päivä,
jolloin on tavattu muistella kuolleita. Sen ansiosta on pysähdytty ajattelemaan
poistuneita mummoja ja pappoja, äitejä ja isiä, hyviä ystäviä ja
onnettomimmillaan myös menetettyjä lapsia. Tietysti joulussakin on näitä muistelemisen
sävyjä, mutta siinä on niin paljon muuta. Syvimmältään Kristuksen syntymä on
sittenkin eri asia kuin mummuvainaan muistelu.
Ja niin Halloweenin korvatessa pyhäinpäivän on taas otettu muutama askel kuolemasta sivuun ja
lisätty sen tabun kaltaisuutta.
Kuitenkin kuolema on elämäsi ainoa varma vieras. Jonain yönä
se kolkuttaa ovellesi ja hivuttautuu
viereesi tai nappaa sinut matkan päältä, kun olet menossa tekemään
jotain kokonaan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti