Tämän aamun sanomalehdessä oli otsikko: "Potilaita on
kuollut ambulanssin jätettyä kotiin." Se toi mieleeni muiston muutaman
vuoden takaa.
Seurakuntamme Pudasjärvellä olevassa leirikeskuksessa muuan
rippikoulutyttö alkoi yhtäkkiä puhua sekavia, kun uima-aika oli meneillään.
Oireet viittasivat aivoverenkiertohäiriöön, ja samaa mieltä oli lääkäri, jota
konsultoin.
Paikalle soitettiin ambulanssi, joka tuli yli puolen tunnin
matkan takaa. Sen saavuttua tytön oireet olivat hävinneet. Minulle oli
kuitenkin selvää, että tyttö otettaisiin auton kyytiin ja vietäisiin pikimmiten
sairaalaan. Ambulanssin työntekijät olivat eri mieltä. He olisivat jättäneet
tytön yöksi leiriväen hoitoon, vaikka matkaa sairaalaan oli henkilöautolla
kulkien kaksi tuntia.
Väitin vastaan mielestäni yhdellä kaikkein luonnollisimmalla
perusteella: "Tämä on sentään nuori, viisitoistavuotias ihminen."
Kuulin ambulanssinkuljettajalta, että kaikki ihmiset ovat
tasa-arvoisia ja ansaitsevat iästään huolimatta yhtäläisen hoidon ja että iän
perusteella ketään ei saa erityisesti suosia.
Sain niin sanotun primitiivireaktion. Tein nopeasti
selväksi, että minun tai ambulanssinkuljettajan ikäisellä ihmisellä ei enää ole
niin väliä, mutta lapsista ja nuorista on pidettävä erityisesti huolta, jotta
hekin saisivat elää meidän ikäisiksemme.
Lopulta tyttö otettiin kyytiin ja hänet vietiin Oulun
sairaalaan. Siellä hänet otettiin vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti