maanantai 23. huhtikuuta 2018

Suuduudenhulluudet on sijoitettava kaupungin keskustaan

Tampereelle on avattu kauppakeskus Ratina. En ole käynyt siellä. En ole kauppakeskuksissa viihtyviä ihmisiä, eikä minulla ole ollut Ratinaan asiaa. Menen sitten, kun sattuu olemaan asiaa.

En kuitenkaan paheksu kaupungin keskustaan tullutta kauppakeskusta. Jos suuruudenhulluutta ja ostamisen mylläkkää pitää tehdä, tehtäköön sitä sitten kaupungin keskustaan eikä jonnekin Lempäälän pellolle.

Ellei kaupunkien keskustoja kehitetä, elämä pakenee reunoille ja keskustoihin jää vain tyhjentyneitä liiketiloja, rapistuvia taloja ja kirpputoreja. Käy niin kuin on käynyt ainakin Hämeenlinnalle ja kuulemani mukaan myös Kuopiolle.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Yle uutisoi viime viikolla Jyväskylän keskustan liiketilojen tyhjentyneen. Monet ovat siirtyneet kauppakeskus Seppään, kartan mukaan noin 3km päähän, mutta kuitenkin ydinkeskustan ulkopuolelle.