perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kannatan länsimaalaista lääketiedettä

Olen aina kannattanut perinteistä länsimaalaista lääketiedettä. Se on suuresti parantanut elämänlaatua. Nykyään sen isoimpia ongelmia on oikeastaan sen liiallinen tehokkuus, jonka vuoksi ihmisen ruumis elää kauemmin kuin pää kestää. Niinpä vanhuudenhöperyydestä on tullut kansantauti.

Minua hieman sieppaa, kun yksilöimättömästi moititaan terveyskeskuksen yleislääkäreitä osaamattomuudesta. Heitä on hyviä ja vähän huonompia, mutta liian usein unohdetaan, että heidän ei tarvitsekaan osata ja ymmärtää kaikkia vaivoja.

Terveyskeskuslääkärin varsinainen tehtävä on jaotella potilaat erilaisiin ryhmiin. Kuka tarvitsee vain lohtua ja neuvon mennä kotiin odottamaan parantumista? Kenelle on annettava nopeaa ja yksinkertaista apua, kuten tikun poistamisen sormesta tai jotain peruslääkettä? Kuka on ohjattava spesialistille? 

Olen juuri kuullut, että esimerkiksi Britanniassa yleislääkäri ei tee potilailleen mitään, vaan lähettää heitä eri alojen erikoislääkäreille vaikkapa luomen poistoa, polvipunktiota, neurologista tutkimusta tai huimauksen selvittelyä varten."

Ei kommentteja: