Kun tuntuu, että maailman pahuudelle ei voi mitään, on hyvä ottaa isoista asioista hetkeksi lomaa niitä isoja kokonaan unohtamatta. Pienissä pilkahtelee jotain, mikä auttaa kestämään suuret.
Olen viime päivinä jännittänyt Lassi ja Leevi -sarjakuvan tapahtumia. Lassi on pikkupoika, joka vanhempien lähtiessä iltavapaille pelkää joutuvansa hirmuisen lapsenvahdin kynsiin. Ensin hän piilottaa äitinsä kengän, jotta lähdöstä ei tulisi mitään. Tämä juoni ei tuota kuitenkaan tulosta, ja niin vanhemmat menevät ja Riitta-niminen lapsenvahti tulee taloon. Hänen suhteensa Lassiin ovat jo entuudestaan huonot. Lassi onnistuu houkuttelemaan Riitan pihalle ja paiskaamaan oven kiinni ja lukkoon. Riitta jää pihalle, ja tässä ollaan nyt. Paraikaa jännitän, mitä tapahtuu huomenna.
Vakavammin: mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? – Esimerkiksi sitä, että lukee läksyt, ulkoiluttaa koiran, ruokkii lapset, vaihtaa autoon öljyt ja soittaa mummolle että mitä kuuluu. Hoitaa oman paikkansa tässä maailmassa.
Vielä kannustaisin kaikin tavoin tasavallan presidenttiä ja pääministeriä, jotta he tekisivät viisaasti sen, mitä Suomi tehdä. Ehkä pikkuisen rukoilisin heidän puolestaan.
Voisin tarjota Ukrainalle myös rahallista tukea, vaikka minusta tuntuu, että olisi hyvä odottaa muutama aika, kunnes jonkinlainen järjestys palautuu. Minun vastuullani ei ole lahjoittaa heille kiinalaisia rynnäkkökivääreitä.
Mielenrauha on palanen maailmanrauhaa. Siksi sekin on tärkeää. Pidän mielessäni 1900-luvun ehkä merkittävimmän filosofin Ludwig Wittgensteinin sanat: "Usko on syvin mahdollinen merenpohja, joka pysyy tyynenä miten korkeina aallot ikinä vellovatkin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti