Suomessa järjestettävät frisbeegolfin MM-kisat ovat nostaneet uutisiin tämän lajin, jonka olemassaoloa on tunnettu huonosti.
Frisbeegolf näyttää mukavalta. Sen parissa on hyvä ulkoilla. Kiekkojen liitoa on kaunista katsella, ja osaajien taitoja sopii ihailla. Lajin sanotaan olevan halpa, koska kentillä ei ole käyttömaksuja.
Harrastajamäärillä on kuitenkin rajansa, jotka tulevat pian vastaan. Tosiasia on, että uusia kenttiä ei voi perustaa mielin määrin.
Vakiomittainen 18-väyläinen frisbeegolfrata vaatii maata ainakin seitsemän tai peräti kahdenkymmenen jalkapallokentän verran. Pienempi, yleinen puistorata mahtuu tilaan, joka vastaa vähimmillään kolmea ja enimmillään seitsemää jalkapallokenttää. Jokin harjoitusrata voi sentään rajoittua yhden jalkapallokentän kokoiselle alueelle.
Hehtaareja vaaditaan paljon.
Kaupunkiseutujen ulkoiluun sopivilta mailta tuskin löytyy kovin paljon ylimääräisiä heittelylle osoitettavia alueita. Kenttien monikäyttöisyydestä on turha unelmoida, sillä kiekkojen heittelypaikat eivät sovi marjastamiseen eivätkä vapaaseen retkeilyyn.
Ehkä frisbeeharrastus pitäisi keskittää autioituville syrjäseuduille.
Perinteisen golfin vaatimat maa-alueet ovat vielä suurempia, mutta ne ovat hieman eri asia, koska niillä pelaaminen on maksullista.
