Vähän eksyneenä löytää parhaat jutut

Vanhan kaverin kanssa lähdettiin Manchesterista Stokeen katsomaan englantilaista duunarijalkapalloa. Lauantaiaamuna oltiin junassa, jäätiin Stoken asemalla pois ja ajettiin bussilla stadionille.

Vierasjoukkueen Teemu Pukki ei tehnyt maalia eikä sitä tehnyt kukaan muukaan, mutta laulu raikasi. Pelin jälkeinen poistumisliikenne toimi hyvin, ja kohtuullisen odottelun jälkeen pääsimme bussin kyytiin. 

Stoken rautatieasemalla odotti kuitenkin yllätys. Ovet olivat kiinni, vaikka Stoken ja Manchesterin välillä olisi pitänyt olla junaliikennettä yhtä paljon kuin Helsingin ja Riihimäen välillä. Google tarjosi korvaavaa matkareittiä, ensin yhdellä bussilla johonkin Hanleyhin ja sieltä toisella bussilla Creween, jonka muistin hämärästi veikkauskupongilta. Sille reitille sitten, ja onnistuimme vaihtamaan Hanleyssa Crewen bussiin.

Tiedossa oli Englannin yössä umpipimeä matka ja 62 pysäkkiä. Crewessä vihdoin ilmeni, että rautatieläiset olivat lakossa ja koko liikenne seisauksissa. Englantilaiset ovat kummaa väkeä, ajavatkin väärällä puolen tietä. 

Mahdollisuudet löytää Manchesteriin vievä bussi vaikuttivat heikoilta. Isossa kaupungissa moni yöpyy kadulla, mutta heilläkin oli makuupussi suojanaan. Meillä ei ollut. Päädyimme kustannustehokkaasti bangladeshilaiseen taksikuskiin, joka lupasi viedä meidän hotelliyön hinnalla Manchesteriin. Oli mukava kaveri, jolle maksoi mieluusti tippiä.

Kerrankin oli reissu, jota ei ollut suunniteltu etukäteen ja jossa kaikkea ollut varattu valmiiksi. Navigaattori ja ajantasainen Internet ei pilannut seikkailua. Vähän eksyneenä löytää parhaat jutut.

Juopon tyttärellä oli rippijuhlat

Juhannusviikonloppua edeltävä sunnuntai on tavallisimpia konfirmaatiopäiviä. En ollut tänä vuonna yksissäkään rippijuhlissa, mutta muuan tuttuni oli ollut jossain Helsingin seudulla.

Hän kertoi juhlapäivän havainnoistaan. Muuten olisi mennyt hyvin, mutta kun oli se tyttären isä. Ei ollut enää edes perheidyllin pintaa.

Tuttuni mukaan tämän juopon isän asema muistutti perhesysteemissä kotieläimen asemaa. Päätäntävaltaa ei ollut, mutta asunto oli ja ruokaa ja vilun tullessa katto. 

Vierailun ensimmäiset kaksi tuntia isä nukkui riippukeinussa. Käsi retkotti maata kohti, eikä kukaan edes kysellyt, miksei hän ollut ottamassa vieraita vastaan. Kaikki tiesivät. Vain juhlapäivään kuuluva itsehillintä esti kysymästä sitä, miksei tyttären äiti ole saanut tehdyksi sitä, mikä on välttämättä tehtävä.

Ihan kivasti tulee jalkapalloa

Monia kaikkein kiinnostavimpia pelaajia ja maajoukkueita ei näe EM-kisoissa. Siksi ymmärrystään on välttämättä täydennettävä paraikaa käytävillä Amerikan mantereen kisoilla eli Copa Americalla. Viime yönä minulta jäi kuitenkin näkemättä Argentiinan ja Kanadan välinen ottelu. Niinpä kello kahden aikaan iltapäivällä pitää katsoa siitä jälkilähetys, jonka perään voin saumattomasti siirtyä Euroopan kisoihin. Niistä syntyy yhtenäinen putki puolelle öin. 

Kymmenen tunnin tauottoman potpurin jälkeen on täysin tarpeetonta katsoa ottelupäivän koostetta, enhän ole äärimmäisyyksiin menevä futisfani. Paljon viisaampaa on mennä nukkumaan, jotta jaksaa nousta television ääreen kolmelta yöllä, kun naapurimaat Peru ja Chile ratkovat välejään.

Ihan kivasti tulee hyvää ohjelmaa, ja jalkapalloihmisen tuntikohtainen päiväjärjestys on aukottoman kiireinen.

Joku terveellisistä elämäntavoista vaahtoava voi kysellä, missä ovat oma liikunta ja välttämätön ulkoilu. Ei ole ongelmia. Kyllä tässä syke nousee, ja ulkoilun voi toteuttaa takapihan kuistilla, jos katsoo pelejä vaihtelun vuoksi tabletilta.

Entä normaalit juhannusperinteet, kuten saunat, kokot ja yöttömän yön luontokokemukset? – Ei hätää, parittomat vuodet ovat niitä varten.

Kuitenkin tämänpäiväinen kymmenen tunnin television ääressä istuminen on kieltämättä pitkä rupeama. Olen jopa harkinnut sitä mahdollisuutta, että jättäisin iltapäivän ensimmäisen Euroopan pelin sivuun ja tyytyisin maalikoosteeseen. 

Elämä on täynnä vaikeita valintoja.

Sopivia ja sopimattomia vihkipaikkoja

Olen nauttinut siitä, että yksikään vihkipari ei ole pyytänyt minua keikalle kovin kummalliseen paikkaan. Yleensä kirkoissa on paras tunnelma jo sen takia, että ne on luotu tällaisiin tilanteisiin. Akustiikka toimii, ja ympäristö tukee tapahtuman sisältöä. Koti sopii varsinkin pienimuotoisiin tilanteisiin, ja monesti juhlapaikalla vihkimiselle on hyvät syynsä. Erityisen lämpimästi muistelen rantakalliota, jossa vihkipari oli ensimmäisen kerran törmännyt toisiinsa. 

Eniten vierastan sitä, että paikan valinnalla rakennetaan showta, joka tekee paristakin jonkinlaisia sivuasioita. Taannoin saatiin lukea siitä, että jotkut vihittiin jääkiekko-ottelun tauolla. En saa kiinni siitä, mitä erinomaista tällaisessa ajatuksessa olisi. Pikemminkin jäähallin valinta on esimerkki siitä, että eräät ideat ovat parhaimmillaan, kun niitä ei toteuta. Onnistuneessa vihkimisessä on aina jotain intiimiä, ja sitä on mahdoton saavuttaa liigaottelun pelitauolla.

Helikopteriin en suostuisi, mutta laivalle kyllä. Siellä on perinteisesti synnytty, asuttu, eletty ja kuoltu.

Lauttasaaren seurakunta on juuri mainostanut, että vihkiminen olisi mahdollista kirkon kellotornissa. Paikkana se ei sinänsä olisi mahdoton, mutta korkeanpaikankammoni takia minun olisi pakko kieltäytyä, ja ehkäpä jonkun vieraankin olisi oltava poissa samasta syystä.

Seitsemännessä taivaassa

Sanonta suurimpaan mahdolliseen onneen liittyvästä seitsemännestä taivasta tulee muinaisesta Babyloniasta. Siellä seitsemäksi planeetaksi luettiin Aurinko, Venus, Merkurius, Kuu, Saturnus, Jupiter ja Mars. Niihin laskettiin mitä erilaisimpia spekulaatioita ja uskomuksia. Ne olivat myös lähtökohtina babylonialaiselle opille seitsemästä taivasta. Kun tähän liitettiin ajatus, että seitsemän olisi onnennumero, syntyi uskomus, että seitsemäs taivas olisi kaikkein suurimman onnen paikka tai tila.

Nykyaikainen sovellus löytyy tuoreimmista uutisista. Ruotsalainen 33-vuotias diplomaatti Johan Florerus vangittiin Iranissa vuonna 2022 ja häntä uhkasi jopa kuolemantuomio. Lähes 800 päivän jälkeen hänet vapautettiin yhdessä toisen ruotsalaisen kanssa, kun Ruotsi suostui vastapainoksi vapauttamaan elinkautiseen vankeuteen tuomitun iranilaisen. 

Kuvatessaan tunnelmiaan Florerus turvautui ikivanhaan babylonialaiseen kielikuvaan. Ollessaan matkalla lentokoneess kotiin ja päärtyään pois Iranin ilmatilasta hän sanoi olevansa seitsemännessä taivassa. 

Kun ihminen on pohjalla, hänen mittarinsa muuttuvat. Suurimmaksi onneksi riittää oma sänky, täyttämistä vailla oleva tiskikone ja nukuttamista vailla olevat lapset. Kovien kipujen jälkeen taivaskokemukseen tarvitaan vain sitä, että mihinkään ei satu.

Jos tahdot rauhaa, valmistaudu rauhaan

Sananlaskut yleensä ja monet aforismit eivät juuri kelpaa muuhun kuin tunnetilojen ilmaisuun. Eräät sanonnat ovat täysin järjettömiä, kuten ajatus ettei pidä mennä siitä, missä aita on matalin - niin kuin muka olisi viisaampiakin ylityspaikkoja kuin aidan matalin kohta. 

Eräät sananlaskut voidaan vaivattomasti korvata niiden vastakohdilla: sanonta "joka härillä ajaa, se häristä puhuu" on aivan yhtä totta kuin "siitä puhe mistä puute".

Tänä sotasankareita ylistävänä aikana asevarustelua on perusteltu Carl von Clausewitzin tunnetulla ajatuksella. Se kuuluu, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Varmasti voidaan keksiä perusteluja sille, missä ja milloin tämä voisi olla totta, mutta varustautumisen yleismaailmalliseksi ja ajattomaksi perusteluksi tämä ei sovi. 

Vai ajatteleeko joku, että halutessamme rauhaa ruotsalaisten kanssa meidän pitäisi raahata tykistöä Tornionjoelle, tai että Tenojella olisi kalastamisen sijasta pitänyt keskittyä raja-alueen miinoittamiseen? Siellä on tehty päinvastoin ja tavoiteltu sotimisen sijasta rauhaa. Sotaan pystyy kuka tahansa rivimies, mutta rauhaan tarvitaan rohkeutta.

Clausewitzin ajatuksen kanssa aivan yhtä pätevä on tämä: jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan.

Kuten 1930-luvulla militaristinen sankaruus trendaa hyvin

Jos minulta kysytään, mikä 1900-luvun ajoista muistuttaa eniten tätä nykyistä, sanoisin ilman muuta että 1930 -luku. Siinä oli samoja uhkia kuin nykyään, ja silloinkin ne purkautuivat militaristiseen sankaruuteen. 

Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu on vaikuttava kirja jatkosodan siviilirintamalta. On tosin epäilty, että Paavolainen olisi jälkikäteen parannellut tekstiä tehdäkseen itsestään tarkemman ennalta näkijän kuin todellisuudessa oli. Onpa tekstin aitouden laita miten tahansa, kirja kertoo ainakin siitä, miten ymmärryksen ihmisen olisi pitänyt lukea ajan merkkejä.

Synkkä yksinpuhelu ei ole ainoa Paavolaisen aikaa kestänyt teos. Toista maailmansotaa edeltänyt 1930-luku muistuttaa ainakin minun silmissäni nykyaikaa. Sinne vie Kolmannen valtakunnan vieraana, joka kertoo Paavolainen Saksan matkan vaikutelmista.

Kirja kertoo esimerkiksi siitä, että saksalaisessa tieteellisessä kielessä ei enää käytetty merkintöjä "ennen tai jälkeen Kristuksen syntymän", vaan suorastaan nykysuomalaisesti "vor und nach der Zeitwende". Paavolaisen mukaan nämä ovat pieniä asioita, mutta niiden ympärille lankeava selittämätön, pakanallinen valohämy vaikuttaa syvästi kansan ajattelu- ja tuntemistapaan.

Paavolainen näkee sen perimmäisen syyn, miksi kristillinen ydinsanoma ei voi ikinä olla komeasti trendaava ilmiö. Hän kertoo viidenkymmenen tuhannen nuoren haltioitumisesta, kun Hitler laskeutui kentälle tarkastamaan rivistöjä: "Führer lupasi heille voimaa, terveyttä, kauneutta, mahtia, sankaruutta. Koettakaapa mennä puhumaan tälle nuorisolle perisynnistä, ristinsä kantamisesta, nöyryydestä, alistavaisuudesta ja synnintunnosta!"