Vuoden mopautoa valitsemaan

Facebookissa on Kirkko‑niminen yhteisö, johon olen kuulunut ryhmän perustamisesta lähtien. Tätä kirjoittaessani mukana on 1198 jäsentä, ja vaikka joukossa on paljon kirkon ajattelevaa, nuorta väkeä, yhteisön nimi on jotenkin epäuskottava. Ryhmällä on pitkä matka siihen, että siihen kuuluisi edes promille luterilaisen kirkon jäsenistä.

Ryhmän elävöittämiseksi on syntynyt ehdotus, että siellä valittaisiin erityinen FB‑piispa.

Kukaan ei ole vielä keskustellut siitä, onko tällaisen piispan valitsemisessa lopulta mitään järkeä. Jos sadun kuninkaalla ei ollut vaatteita, onko myöskään tällä piispalla?

Ehdotukseen olisi ollut viisainta vastata jotenkin näin: "Idea on kiinnostava, mutta ehkä juuri tällaisenaan sitä ei kannata toteuttaa. Jotenkin muuten voisimme ruveta elävöittämään pikkuruista yhteisöämme ‑ vaikkapa niin, että kutsuisimme ryhmään aktiivisesti uusia jäseniä."

Netin nopeudella keskustelu on kiiruhtanut eteenpäin ilmansuunnista murehtimatta. On jo ruvettu esittelemään mahdollisia ehdokkaita. Periaatteellinen pohdinta on rajoittunut siihen, voisiko FB‑piispa olla myös määräaikainen maallikko.

Mutta kun on tämä perusongelma: Parhaimmillaankin tällaisen piispan suhde oikeaan piispuuteen on samanlainen kuin mopoauton suhde oikeaan autoon.

Kirkon ongelmat eivät ratkea piispojen määrää lisäämällä. Uusia leikkipiispoja valitsemalla viedään viimeisetkin rippeet kansan kyvystä ymmärtää kristillisiä käsitteitä. Mikään kuppikunta ei voi valita piispoja oman mielensä mukaan. Piispa on kirkollisen yhteyden ilmaus, ja piispan tehtäviin kuuluu myös sakramenttien hoito.

Piispasta puhuessa on syytä muistaa, että sillä on jotain tekemistä myös pyhien asioiden kanssa. Kirkollista sanastoa tärvellään riittävästi jo nyt. Kirkon itsensä ei tarvitse siihen ryhtyä. Ehkä olen huumorintajuton, mutta kun minä olen oppinut, että ruoalla tai pyhillä asioilla ei leikitä.

FB‑piispuuden ongelma on myös siinä, että reaalimaailman hierarkiat eivät lainkaan sovi nettimaailmaan. Verkossa ollaan ilman titteleitä ja kunniamerkkejä aivan niin kuin saunassa ollaan alasti. Jos verkkomaailmassa turvautuu hierarkkisiin arvoihin, tekee vain itsensä naurunalaiseksi. Nettiin kuuluu äärimmäinen demokratia, ja sen mukaan on suostuttava toimimaan, jos verkkomaailmassa aikoo olla mukana. Näytöllä Arial 10 ‑fonttikoko kun on kaikille sama.

Tittelien ja arvonimien sijasta on mietittävä sisältö niin painavaksi, että kukaan ei voi sitä sivuuttaa.