.
Olen ottanut omassa perheessäni kantaa eutanasiaan. Isäni sairasti neljäkymmentä vuotta MS:ää. Kolmesti tai neljästi hän oli niin huonossa kunnossa, että hänen selviytymisensä elämän puolelle oli meille omaisille suuri yllätys.
Mieleeni on jäänyt kaksi tapausta, jolloin kokematon nuori lääkäri rupesi puhumaan "hoidon kokonaisjärjestelyistä". Me omaiset emme suostuneet hänen tarjoamaansa kuolinapuun, vaan sanoimme: "Ei muuta kuin pumppaatte antibioottia suoneen."
Emme me omaisetkaan varsinaisesti uskoneet hänen selviytymiseensä, mutta meillä oli aiempia kokemuksia hänen merkillisistä selviytymisistään, ja siksi emme halunneet luovuttaa.
Ja niin vain isä tuli takaisin, vietti joulua kotona, luki sanomalehtiä ja seurasi uutisia. Se oli niukkaa elämää, mutta siinä oli arvokkaan elämän piirteitä paljon.
Olihan tästä kaikesta se yhteiskunnallinen haitta, että yhtä vuodepaikkaa ei saatu tyhjäksi. Se oli kieltämättä Järvenpään kaupungille sen vuoksi kallis ratkaisu.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti