Viime päivinä olen kävellyt pitkin Lissabonin katuja. Avoimella Euroopan asteikolla mitaten täällä on paljon kerjäläisiä.
Olen ajatellut, etten heittäisi heille lanttia. Sen sijaan painaisin jokaisen tapauksen mieleeni ja jokaisesta ohitetuksi tulleesta kerjäläisestä maksaisin kotona euron jonkin vastuullisen avustusjärjestön (KUA) tilille.
Tämä alkaa tulla kalliiksi.
Muutenkin pelkään, että hyvä ideani on jonkinlaista venkoilua, varsinaisen kysymyksen väistämistä.
Näillä kerjäjäisillä kun on silmät.
2 kommenttia:
Tiedä vaikka jokin kohtaamasi katse jäisi lähtemättömästi mieleesi muistona Lissabonin kaduilta.Kokeile ihmeessä ja ilman välikäsiä.
Olen myös kävellyt aika monien ihmisten ohi monissa Euroopan paikoissa ml. Helsingissä, Tampereella ja Pirkkalan S-marketin edustalla. En osaa erotella kerjäläisiä ja muita ihmisiä. Jos haluan parantaa maailmaa, on ehkä parempi antaa rahaa järjestöille. Mutta jos näen ihmisen, voin ehkä heittää lantin kuppiin, tai tervehtiä metrossa vierelläistujaa tai auttaa lastenvaunujen ja kauppakassien kanssa taistelevaa äitiä, tai sitten en. En osaa muodostaa tällaisista asioista periaatetta, jonka mukaan pystyisin aina toimimaan. Kaikilla on surunsa ja ilonsa repussaan ja ohikulkijan mahdollisuus vaikuttaa niihin millään tavalla ovat olemattomat. Ehkä se katse on tarpeeksi, sillä hetkellä. Sillä tulee aina uusia hetkiä.
Lähetä kommentti