torstai 20. maaliskuuta 2014

Kohtuulliselle alkoholistille kohtuudella viinaa

Viime sunnuntain Aamulehdessä oli raflaava otsikko: "Alkoholisti voi juoda kohtuudella." Jutun taustalla oli Salla Vuoristo-Myllyksen tuore väitöskirja, jossa selviteltiin terapiaan ja Naltreksoni-lääkitykseen perustuvaa hoitomallia.

Lehtijutun sisältö ei täysin vastannut otsikkoa. Ohessa haastateltu Minnesota-hoidon toimitusjohtaja Simo Seppelin tyrmäsi täysin ajatuksen alkoholistin kyvystä pysyä kohtuukäyttäjänä.

En ole tutustunut alkuperäiseen tutkimukseen, joten en uskalla ottaa siihen kantaa. Sen sijaan voin muistella sitä vuotta, jonka toimin päihdehoitolaitoksen pappina.

Joka päivä samaan kellonaikaan istuttiin hoitohenkilökunnan kanssa niin sanotusti raportilla. Välillä oli niitä kertoja, jolloin huomattava määrä hoitoon tulleita kirjoittautui talosta ulos. Yksitellen käytiin läpi poistuneiden elämäntilanne ja mahdollisuudet saada siviilielämä järjestykseen. Lähteneissä oli kolme ryhmää.

Ensinnäkin olivat ne, joiden tulevaisuudesta ei edes keskusteltu. He olivat olleet hoidossa lähinnä vain sen takia, että olisivat saaneet elämälleen hieman jatkoaikaa.

Toiseksi oli huomattava määrä myös niitä, jotka herättivät positiivisia odotuksia. Muutamat oleelliset asiat olivat niksahtaneet kohdalleen, ja nyt saattoi vain toivoa, että kotona ja kotipaikkakunnalla riittävän monet asiat tukivat uutta alkua.

Näiden kahden ryhmän välissä olivat kolmannen lajin ihmiset. Äänessä saattoi kuulla lievää ironiaa, kun heistä sanottiin: " Se lähti kotiinsa kohtuukäyttäjänä." Koko arvio mahtui yhteen lauseeseen, eikä heistä puhuttu sen enempää.


Ei kommentteja: