Viime sunnuntain Aamulehdessä oli raflaava otsikko:
"Alkoholisti voi juoda kohtuudella." Jutun taustalla oli Salla
Vuoristo-Myllyksen tuore väitöskirja, jossa selviteltiin terapiaan ja
Naltreksoni-lääkitykseen perustuvaa hoitomallia.
Lehtijutun sisältö ei täysin vastannut otsikkoa. Ohessa
haastateltu Minnesota-hoidon toimitusjohtaja Simo Seppelin tyrmäsi täysin
ajatuksen alkoholistin kyvystä pysyä kohtuukäyttäjänä.
En ole tutustunut alkuperäiseen tutkimukseen, joten en
uskalla ottaa siihen kantaa. Sen sijaan voin muistella sitä vuotta,
jonka toimin päihdehoitolaitoksen pappina.
Joka päivä samaan kellonaikaan istuttiin hoitohenkilökunnan
kanssa niin sanotusti raportilla. Välillä oli niitä kertoja, jolloin huomattava
määrä hoitoon tulleita kirjoittautui talosta ulos. Yksitellen käytiin läpi
poistuneiden elämäntilanne ja mahdollisuudet saada siviilielämä järjestykseen.
Lähteneissä oli kolme ryhmää.
Ensinnäkin olivat ne, joiden tulevaisuudesta ei edes
keskusteltu. He olivat olleet hoidossa lähinnä vain sen takia, että olisivat
saaneet elämälleen hieman jatkoaikaa.
Toiseksi oli huomattava määrä myös niitä, jotka herättivät positiivisia odotuksia. Muutamat oleelliset asiat olivat niksahtaneet kohdalleen, ja nyt
saattoi vain toivoa, että kotona ja kotipaikkakunnalla riittävän monet asiat tukivat uutta alkua.
Näiden kahden ryhmän välissä olivat kolmannen lajin ihmiset.
Äänessä saattoi kuulla lievää ironiaa, kun heistä sanottiin: " Se lähti
kotiinsa kohtuukäyttäjänä." Koko arvio mahtui yhteen lauseeseen, eikä
heistä puhuttu sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti