Se mitä kaikki paheksuvat, juuri sitä kannattaa
vilkaista.
Viime vuonna presidentin itsenäisyyspäivän
vastaanotto pidettiin Tampereella. Niin sanotut kiakkovieraat hulinoivat.
Julkisuudessa syntyi vaikutelma, että sekalaisen joukon tarkoituksena oli
kokoontua yhteen, juoda viinaa ja hokea sanaa "luokkaristiriita".
Jotakuta mukana ollutta haastateltiin vakavassa
televisio-ohjelmassa. Hänen ajatuksensa eivät jääneet mieleen, mutta sen sijaan
muistan hänen kertoneen, että hän lähti tapahtumasta taksilla kotiin.
Tänä vuonna järjestettiin Helsingissä
"luokkaretki". Paikkoja särjettiin, ja taas huudettiin sanaa
"luokkaristiriita". Joku nuori nainen oli valmis antamaan TV:ssä
anarkismille kasvot, mutta ei häneltäkään tullut niin merkittäviä ajatuksia,
että olisin painanut nimen mieleeni. Yhtään merkittävämpää filosofiaa en ole
löytänyt taustaryhmien nettisivuilta, vaikka olen niitä kuinka tutkinut
Onko siis päätelmäni, että tämä kaikki on
riehuntaa eikä mitään muuta?
Ehkä ei sittenkään. Kaikessa epäonnistumisessaan
nämä tapahtumat kuitenkin sanovat jotain. Ajattelun puute ei tarkoita, ettei itse
ongelmaa olisi. Huono käytös ei todista, että asiasta olisi puutetta.
Itsenäisyyspäivän varjotapahtumat muistuttavat, että yhteiskunnassa ovat
"me" ja "ne". Linnan kutsuista on niin pitkä matka lähiön
ostarille, ettei sitä välimatkaa kykene kukaan 102-vuotias sotaveteraani tai
frakkiin pukeutunut räppäri silloittamaan.
2 kommenttia:
Hyvä kirjoitus.
Oli kyllä hyvä, tosin ymmärsin kunnolla vasta toisella lukemalla :)...
Lähetä kommentti