torstai 23. huhtikuuta 2015

Ollaan ovella ja tukitaan tie

Rippikoululaisten kanssa olen tottunut siihen, että kun ollaan tutustumassa omaan kirkkoon ja sen vähän ahtaampiin tiloihin, joutuu useita kertoja sanomaan: "Tulkaa peremmälle sieltä ovelta, jotta kaikki mahtuvat sisään! Älkää tukkiko ovea! Muuten joku jää ulkopuolelle."

Kuluneena talvena olen ollut aika monen vieraan seurakunnan kirkonmenoissa. Olen oppinut, että vanhemmat ihmiset ovat samanlaisia. Yleensä istutaan rivin päähän ja suljetaan penkki niin, että myöhäinen tulija ei tiedä, mistä ottaisi paikkansa. - Voisi tietysti pyytää tekemään tietä, mutta sunnuntaiaamuna se on jotenkin vaikeaa.

Olen miettinyt, onko tämä yksi kuva suomalaisesta uskosta. Ei mennä sisälle saakka. Jäädään ovelle eikä sallita muidenkaan mennä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Uskoa on vaikeaa ellei mahdotonta ymmärtää astumatta ovesta sisälle.

Tässä on hyvä miettimisen ja keskustelun aihe asiasta kiinnostuneille piireille.

Anonyymi kirjoitti...

Avarassa uskossa mennään rohkeasti sisälle, ei tukita ovea keneltäkään ja sallitaan kaikkien tulla sisälle, ilman minkäänlaista kynnystä. Sisällä on tilaa hengittää ja jokainen saa olla aidosti oma itsensä. Kenenkään uskon laatua tai määrää mittailla, tutkailla, arvioida eikä arvostella.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni korjaus edelliseen. Viimeisestä virkkeestä tipahti vahingossa yksi sana pois. Viimeinen virke pitää siis olla näin: "Kenenkään uskon laatua tai määrää ei mittailla, tutkailla, arvioida eikä arvostella."