Ihmiseen on rakennettu kaipaus kaltaisiaan kohtaan. Kun tuttu nuorimies on löytynyt kuolleena, itseään ei voi pakottaa vaatimuksella: "Älä ajattele sitä. Siirrä vaikkapa maanantaihin. Keskity omaan juhannukseesi."
Mielessä on vain kysymyksiä: Milloin viimeksi tapasimme? Onko siitä vuosi vai kaksi? Mistä silloin puhuimmekaan? Sanoinko jotain, mikä oli lähtösanojen arvoista? Keitä ovat läheiset? Miten heillä on nyt?
Hyvän juhannuksen toivotukset tuntuvat äkkiä hieman korneilta. Älkää toivotelko, tämä meni jo pilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti